MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Päässäni pörräsi sen verran, että piti ihan näin keskellä yötä tulla koneen ääreen kiusaamaan itseään. Pitkin yötä alitajuisesti erilaisia asioita pohdittuani, minulle alkoi hissukseen valjeta kaikenlaista. Se ei tietenkään ole mitään uutta. Toisinaan valkenemisen tuotteet ovat ympäristölle myrkyllisiä. Kuten erisorttiset pohjaankyrvähtäneet koe-erät ties mitä, jota voisi ruoaksi kutsua. Kuten nyt kananmunat. Niiden keittäminen on minulle ajoittain sula mahdottomuus. Ei vain meinaa tulla hyvää ja kaunista, keltuainen ei valu, vaan pomppii kuin superpallo. Tai sitten valuu koko kanankevennys. Tuolla naamariläpyskässä valtaa sivutilaa mm. uutinen, että uusi ekoliha on nyt täällä. Mikä uusi? Millä perusteella uusi?? Hyönteisethän ovat olleet maailman turuilla ja toreilla meidän riesanamme jo sen verran kauan, ettei ne mitään uusia ole. Eikä niissä juuri ole lihaakaan. Harhaanjohtavaa mainontaa! Ja varmaan suurin osa lukijoistani pitää niitä harvinaisen vastenmielisinä ja iljettävännäköi...

Harhauduin tässä internetin ihmeellisessä maailmassa kahlaamaan erisorttisia bloggauksia. Toisiin vajosin polvia myöten ja toisista piti kiirehtää ääreen, ennen kuin katkeaa suoni ottasta. Hakusanoina käytin hauskasti muutamia itseäni kiinnostavia asioita. Kuten terveys, kuntoilu ja terveysruoka. Ristus, että vieläkin muutamat vavistavat kuin tuhannen wattua. Mikä saa ihmiset höyrähtämään pseudotieteeltä kuulostavaan "syömiseen", kun olisi ihan tavallista perusevästäkin tarjolla? En halua olla ilkeä, mutta minusta tulee ilkeä ääri-ilmiöiden kanssa. Minusta tulee ilkeä siinäkin suhteessa, että kun "epäterveelliset" asiat havaitaankin terveellisiksi, niin kansa sankoin joukoin ja ämpärein kiiruhtaa laittamaan voipaketin kahden näkkärin väliin. Suuntaus ei ole hyvä. Ja seassa huseeraa joukkio virallisia tai terveellisiä tai oman käden kautta viisastuneita saarnamiehiä, julistajanaisia ja terveyshenkilöitä. Otetaanpa ensin nämä terveyshenkilöt, jotka kohkaavat ravinno...

Julistin tänään heti aamutuimaan huushollini EINEKSETTÖMÄKSI ALUEEKSI . Paitsi hätätapauksissa. Ja muutamat tuotteet poislukien. Avioliiton kautta saatu lisäosani (joka EI ole mikroaaltouuni (kiitos A-L hyvistä nauruista) saa lämmittää äärihädässä pakastepizzan tai purkkihernesopan. Ydinaseeton alue tonttimme on ollut jo vuodesta 2001. Biologisia aseita täällä käytetään kyllä. Kuten hernarin jälkeen. Tai hapankaalin tekovaiheessa. Koirankikkikin saattaa tuoksahtaa lumien sulaessa. Ja kunnan paineviemärin pumppuasema haisee ainaisesti. Sekä silloin, kun on lokasäiliön tyhjennysaika. Aurinko on paistaa räkittänyt silmät kieroon. Ehkä hyväkin, että on paistanut. Minä taas en ole paistanut, vaan riehunut pakastimessa niin, että sormenpäät olivat pudota. Ensin avioliiton kautta saatu lisäosani roudasi parikymmentä kiloa koiranruokaa pakkaseen ja jouduin järjestelemään järjestelmän melko uuteen uskoon. Ja kun tämän olin tehnyt, huomasin, että kello raksuttaa mennyttä aikaa. Eli ruok...

Samalla kun tässä mussutan taas ihan mistä sattuu, niin ihmettelen samalla kaikenlaisia ilmiöitä. Alkoi nimittäin tehdä rajaamattomasti mieli oikein kunnollista jauhomakkaraa. Parasta siivuina, suoraan kaupan paketista. Vaan kun ei enää voi mennä lähikauppaan, pyytää lihatiskin setää/tätiä siivuttamaan lauantaita vaikkapa seitsemää siivua. Ei, pitää ostaa himoonsa joko kokonainen pötikkä tai suojakaasuun (varmaan suoraan haisunäädästä) pakattua, valmiiksi siivutettua iljaketta. Se ei ole ollenkaan sama asia se. Oi, lauantaimakkarani, miksi joudun harhailemaan viimassa ja pakkasessa vuoksesi! Ensin vaan pitää ostaa auto, että pääsee harhailemaan. Hesarista bongasin tänään kaksikin yleisönosaston mielipidekirjoitusta. Toinen manaa sianystäville synkkiä aikoja. Toisaalta: suomalainen sianliha alkaa olla luokattoman kehnoa maultaan. Possu on herkkä ja viisas eläin, joka luovuttaa henkensä ja lihaksensa meille, jotka rakastamme sen ihanaa rasvaisuutta ja herkullista mureutta. Ei sitä saa ...

Seuraavassa on taas sellaista narinaa vähän joka asiasta, että heikkohermoiset älkööt vaivautuko. Hyllyin taas ja jälleen terveyskeskustelujen suossa. Hilluin myös stalkkaamassa, mitä kaikkea pulistaan laihtumisesta ja sen suunnattomasta keveydestä. Tutkailin virallisen kaavan suosituksia ja epävirallisen. Mietiskelin ravinnehienosäätöä, tehotuotettua, luomua, suomua ja muuta sellaista. Sai aikaan melkein mielenhäiriön, halvauksen, tulpan, manian ja pari syndroomaa. Totesin tyynesti, että vahvasti vaikuttaa siltä, että mennään ahteri edellä seiniä päin ja kuin orava kohti latvaa. Lillukanvarsissa kieriskellessäni, olen nimittäin ääliömäinen hifistelijä ja pilkunviilari, huomasin jättäneeni vähemmälle sen kaikkein tärkeimmän. Oman kroppani! Jyrryyttäisin tähän Matti Salmisen bassoäänellä, 120dB, että mistä alkaisin! Hämmästyttävän moni ei tunne sitä tärkeintä, omaa itseään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Tarkoitan tällä näitä "itseään etsimään vetäytyviä" julkkiksia ja muit...

Olen vasiten taas hilannut muotoni tähän koneen äärelle tuijottelemaan tyhjää ruutua ja vastapäistä metsikköä.  Ja koska aurinko paistaa, tiaisilla on kevättä rinnassa ja lehdissä on aloitettu jo bikinikauteen valmistautuminen erilaisin terveysartikkelein ja muin mantroin. Terveys on kaikkien huulilla. Ja minulla rakko. Tee oli kuumaa. Aiemminkin olen kirjoittanut erilaisista ihmistyypeistä, joilla on omalaatuisia käsityksiä laihtumisesta ja varmaan paljon muustakin. En ole uskaltanut kysyä. Ettei menisi yöunet ihan nollasummapeliksi. Lojuin eilen ehtoolla sohvanmutkassa koira kainalossa ja sain eräänkin ahaa -elämyksen. Mutta ne ovat muuttuneet aamun tullen etämyksiksi ja haipuneet muististani palatakseen jälleen. Joten päädyin pohtimaa tätä nykymenoa terveydentulvan keskellä. Äkkiseltään ei arvaisi, kuinka paljon kuuluu käsitteeseen terveys! Herranjee, siellähän lilluu kaikenlaisia juttuja uskomuksista lumehoitojen kautta rankkoihin lääketieteellisiin operaatioihin. Terveydel...

Vaspuukissa tuli puheeksi snobismi. Kaikkien aistialojen snobismia varmaan on! Ainakin kun selailee lehtihyllyssä niitä kalliinpuoleisia, kiiltävänahkaisia lehtiä, joiden kuvia on otettu tuntikausia ja sen jälkeen kuvankäsitelty toinen mokoma. Siirtyisivät varastamaan kuvansa netistä... Minua siis sylettää se, että kivasta harrastuksesta tulee pakkopullaa ja tervanjuontia, kun siihen sekaantuu enemmän tai vähemmän porukkaa, jolla ei ole aivan kaikki jauhot pussissa. Tämä koskee melkein kaikkia joskus aloittamiani harrastuksia. Ne eivät olleet aloittaessani vielä kaiken elitistiseksi vääntävän kansanosan tiedossa. Ja heti kun moinen asia tapahtui, suli kyllä oma intonikin kuin soppaan pudonnut voi. Jos nyt alkaisin keräillä vaikkapa hauskannäköisiä kaarnanpalasia, niin kohta perustettaisiin jo Finnish Bark Society ry, joka olisi muutaman valitun nirppanokan hienosteluyhdistys. Ja siihen ei olisi työttömillä, eläkeläisillä ja muilla kansan syvillä riveillä mitään asiaa. ...