Öylättidieetin plussat ja miinukset.
Pitkin viikkoa on tupsahdellut silmille kaikenlaista nanoon viittaavaa. Ravintoaineista ja niiden pilkkomisesta ja paljon muista minimalistisen pienestä. Samoin enenevässä määrin aletaan taas rakentaa listoja eniten lihottavasta, eniten laihduttavasta, eniten terveellisestä ja eniten pahasta ruoasta ja liikunnasta. Oikein henkeä nostatetaan loitsuin ja rummunlyönnein. Näin se on nähtävä. Varsinkin kun on kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy hengissä pysymiseen ja eloonjäämiseen. Syömisestä, ruoansaannista, ravinnosta. Niistähän sitä eletään eikä pelkästään pyhästähengestä. Tosin olen tavannut heitäkin, jotka ovat yrittäneet. Huonolla menestyksellä.
Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa sille käyttövoiman, jostain naistenlehden sivuilta tai iltapäivälehden raflaavasta artikkelista. Ei käy. Käytännössä ei toteudu, kuin hetken. Saattaahan sitä saada itsekidutuksella, askeesilla ja sulkeutumalla erakkomajaan poistumaan joitakin kilogrammoja, mutta niiden pitäisi pysytellä poissa myös siinä oikeassa maailmassa. Siinä, jossa sitä elämää eletään. Saman voi tehdä tietenkin pussikuurilla valvotusti, lääkkeillä tai kirurgialla. Tulen suureen MUTTA -alkuiseen: Mutta eihän näillä eväillä hoideta syytä vaan seurausta ja oiretta! Lihomiseen on aina joku syy. Syy pitää löytää ja tarkistella sitä oikein suurennuslasilla.
Jos saat tunnustettua, että syy on liikunnan puute, niin hyvä ihminen! Liiku, jos voit. Meitä entisiä liikkujia, joilla on liikkumattomuuteen fyysinen syy, on ihan riittävästi. Ja kansantauteja suomalaisilla on Euroopan muille kansoille jakaa. Syy voi olla päässäkin. Useimmiten onkin. Liiankin usein. Nyt saan tietysti kimppuuni suuren joukon taivaallista sotaväkeä, joka kassaroin, miekoin, harpuin, huiluin, kantelein käy kimppuuni kiivaillen, että ei pivä paikkaansa. Lihavat on epämiellyttäviä ja laiskoja, joiden elämässä ei ole mitään rotia, eikä järjestystä. Eikö tämä epäilys osoita mitä suurimmassa määrin kohden otsalumpiota?
Ottaa päähän se sellainen "tässä on ratkaisu kaikkeen" -uutisointi, varsinkin laihdutusrintamalla. Kun syöt niinsunnäisun, niin uuma hoikkenee ja huuma oikkenee, elämä lähtee uusille urille ja pidot paranee. Ei helvetissä. Ei ole viisastenkiveä, ei ihmeratkaisuja eikä myöskään oikotietä onneen, laihtuminen ei ole yksinkertaista lainkaan. Siihen tarvitaan hyvää onneakin rutkasti. Sekä tietenkin paljon ymmärrystä. Jos nyt esimerkiksi minä väitän, että paino putoaa kattoon syljeskellen, kun syöt pahvilaatikoita ja sahajauhoa, niin varmaan se paino jollakulla putoaakin. Samaa väittävät ihan kaikki kuurienkeksijät, laihdutusintoilijat ja painontiiraajat. Kyllä, paino putoaa vaikka parvekkeelta, jos niikseen tulee. Tiputukseen vaan, kolmannesta kerroksesta. Ihan leikkiä laskematta, pienilläkin korjausliikkeillä saattaa saada tuloksia. Niitä täytyy vaan jaksaa kokeilla ja keskittyä tekemäänsä.
Uskomattomimmat tulokseni olen saanut aikaan, oikeasti, todellakin vähentämällä hiilihydraattien määrää ja lisäämällä kasvisten määrää lautasellani. Ja tämä ei ole mikään lööppiteksti, tämä. Vaikka Leipätiedotus, ravintoasiantuntijat ja kaikenhemmetin käypähoitolaiset muuta väittäisivät, niin minulle henkilökohtaisesti sopii erinomaisesti se, etten pupella mitään viljoja enkä pottuja. Enkä varsinkaan sokeria. Sitä valkoista kidemallia. Hormoonit joskus väittävät minun tarvitsevan ties mitä, mutta niiden kuonon saa tukittua kivasti hunajalla maitorahkassa tai muutamalla palasella tummaa, tummaakin tummempaa sukulaatia, ehkä joskus jopa marjoilla. Marjarahka on suuri rakkauteni. Aivan hemmetin suuri! Taidankin väsätä sitä ihan kohta valtaisan kupillisen. Kuten joskus lienen maininnut, siitä sain Painonvartija-aikoinani parhaat kiksit. Kun sitä sai syödä ensinnäkin hirmu määrän ja se perhana piti nälkää...maitorahkan proteiinien ansiosta. Laitan siihen tolkuttomasti marjoja, kaikensorttisia, ja maitorahkaa, kermaviiliä, purkin molempia, sekä kovaksi vaahdoksi vatkatun kermapurkillisen, neljä veteen liuotettua liivatetta ja se hyytyy ihanaksi, lusikoitavaksi herkuksi. Ei siihen mitään makeutteita tarvita, noh, ehkä vaniljauutetta, siinä kaikki. Nam.
Olen tässä viimeisen kahden vuoden aikana joutunut läpikäymään melkoisia myllytyksiä, myllerryksiä ja muita järistyksiä, onneksi sentään asuinpaikka ja avioliiton kautta saatu lisäosa ovat pysyneet samoina. Nämä pikku äksönit ovat hölön hölökohtaisessa elämässä tehneet rumaa jälkeä, jota on joutunut pöyhimään oikein paskatalikolla. Mutta näinhän se elämässä on, kaikella on aikansa. Ja sen minkä olen todennut monesti, syömisellä on syvät juuret. Ja myllerrysten aikana olen herkästi hakeutunut lapsuuteni lohturuokien ja herkkujen pariin. Sillä seurauksella, että satasen paremmalla puolen vaappuva painoni on myös pysynyt siellä. Ees taas tiellä taistojen, kuten laulaarallattelen toisinaan.
Kyllä sillä henkisellä puolella on erittäinkin suuri merkitys niin laihduttamisessa että painon pitämisessä tiukassa otteessasi. Ja ajoittain sallittujen herkutteluhetkien muuttumisessa jokapäiväisiksi märehtimis- ja mässäystuokioiksi. Yhtämittaiseksi naposteluksi! Totiseksi ahminnaksi. Tottajumalauta se on niin, että hiilihydraatti on mitä suurimmassa määrin lohturuokaa, siis se, mitä lapioidaan pikaruokaloissa huuleen kiihtyvällä tahdilla. Perunamuusi voisilmällä on lohturuokaa, ruisleipä hampaanmitalla voita on lohturuokaa. Ämpärillinen jäätelöä lohduttaa toisia. Jaffapullo hoitaa sitten krapulaa. Älkääkä unohtako rotupuhtaita tuplajuustokuorrutteisia pizzoja tirsuavine rasvanoroineen. Omista lohturuoistani paras on kyllä ylikypsennetty, rasvaatirisevä sianliha. Siihen en tarvita mitään muuta kuin suolaa ripsaus, kun sitä imeskelee iäntäkohen. Paitsi jouluna tarvitaan ruisleipää, raskiin leivottua, oikeaa ruisleipää, eikä huonoja kopioita. Se on kuin joulu joulussa, kun saa veistää kuumaa itraa kamaran alapinnasta siihen leivälle! Mutta sitä harrastetaan hartaudella kerran vuodessa.
Mitä mainittuun öylättidieettiin tulee, niin aloitetaan plussista:
1. varma laihtuminen
2. takuuvarma, kiljuva nälkä
3. uskonnollinen vaihtoehto, muiden lisäksi
4. ketoosi taattu
5. yksinkertainen ja helppo: sunnuntaisin ehtoolliselle, jos kuulut kirkkoon.
Ja muutama miinus:
1. "Mustalaisen hevosen kohtalo" -ilmiö aika varma
2. Ehtoollisjumalanpalvelusten metsästäminen
3. yksi öylätti per naama
4. ruokaa ja juomaa vain kerran viikossa, sunnuntaisin
5. äärimmäisen helppo livetä dietistä, varsinkin, jos et kuulu kirkkoon.
Sen pituinen se, lähden mittaamaan kurpitsaa ja katsastamaan kukkaset. Säilöin juuri kesäkurpitsaa viipaleina talven varalle. Pakastimeen. Marjarahkakin ehtii valmistua sillä aikaa mukavasti kun hortoilen pihalla.
Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa sille käyttövoiman, jostain naistenlehden sivuilta tai iltapäivälehden raflaavasta artikkelista. Ei käy. Käytännössä ei toteudu, kuin hetken. Saattaahan sitä saada itsekidutuksella, askeesilla ja sulkeutumalla erakkomajaan poistumaan joitakin kilogrammoja, mutta niiden pitäisi pysytellä poissa myös siinä oikeassa maailmassa. Siinä, jossa sitä elämää eletään. Saman voi tehdä tietenkin pussikuurilla valvotusti, lääkkeillä tai kirurgialla. Tulen suureen MUTTA -alkuiseen: Mutta eihän näillä eväillä hoideta syytä vaan seurausta ja oiretta! Lihomiseen on aina joku syy. Syy pitää löytää ja tarkistella sitä oikein suurennuslasilla.
Jos saat tunnustettua, että syy on liikunnan puute, niin hyvä ihminen! Liiku, jos voit. Meitä entisiä liikkujia, joilla on liikkumattomuuteen fyysinen syy, on ihan riittävästi. Ja kansantauteja suomalaisilla on Euroopan muille kansoille jakaa. Syy voi olla päässäkin. Useimmiten onkin. Liiankin usein. Nyt saan tietysti kimppuuni suuren joukon taivaallista sotaväkeä, joka kassaroin, miekoin, harpuin, huiluin, kantelein käy kimppuuni kiivaillen, että ei pivä paikkaansa. Lihavat on epämiellyttäviä ja laiskoja, joiden elämässä ei ole mitään rotia, eikä järjestystä. Eikö tämä epäilys osoita mitä suurimmassa määrin kohden otsalumpiota?
Ottaa päähän se sellainen "tässä on ratkaisu kaikkeen" -uutisointi, varsinkin laihdutusrintamalla. Kun syöt niinsunnäisun, niin uuma hoikkenee ja huuma oikkenee, elämä lähtee uusille urille ja pidot paranee. Ei helvetissä. Ei ole viisastenkiveä, ei ihmeratkaisuja eikä myöskään oikotietä onneen, laihtuminen ei ole yksinkertaista lainkaan. Siihen tarvitaan hyvää onneakin rutkasti. Sekä tietenkin paljon ymmärrystä. Jos nyt esimerkiksi minä väitän, että paino putoaa kattoon syljeskellen, kun syöt pahvilaatikoita ja sahajauhoa, niin varmaan se paino jollakulla putoaakin. Samaa väittävät ihan kaikki kuurienkeksijät, laihdutusintoilijat ja painontiiraajat. Kyllä, paino putoaa vaikka parvekkeelta, jos niikseen tulee. Tiputukseen vaan, kolmannesta kerroksesta. Ihan leikkiä laskematta, pienilläkin korjausliikkeillä saattaa saada tuloksia. Niitä täytyy vaan jaksaa kokeilla ja keskittyä tekemäänsä.
Uskomattomimmat tulokseni olen saanut aikaan, oikeasti, todellakin vähentämällä hiilihydraattien määrää ja lisäämällä kasvisten määrää lautasellani. Ja tämä ei ole mikään lööppiteksti, tämä. Vaikka Leipätiedotus, ravintoasiantuntijat ja kaikenhemmetin käypähoitolaiset muuta väittäisivät, niin minulle henkilökohtaisesti sopii erinomaisesti se, etten pupella mitään viljoja enkä pottuja. Enkä varsinkaan sokeria. Sitä valkoista kidemallia. Hormoonit joskus väittävät minun tarvitsevan ties mitä, mutta niiden kuonon saa tukittua kivasti hunajalla maitorahkassa tai muutamalla palasella tummaa, tummaakin tummempaa sukulaatia, ehkä joskus jopa marjoilla. Marjarahka on suuri rakkauteni. Aivan hemmetin suuri! Taidankin väsätä sitä ihan kohta valtaisan kupillisen. Kuten joskus lienen maininnut, siitä sain Painonvartija-aikoinani parhaat kiksit. Kun sitä sai syödä ensinnäkin hirmu määrän ja se perhana piti nälkää...maitorahkan proteiinien ansiosta. Laitan siihen tolkuttomasti marjoja, kaikensorttisia, ja maitorahkaa, kermaviiliä, purkin molempia, sekä kovaksi vaahdoksi vatkatun kermapurkillisen, neljä veteen liuotettua liivatetta ja se hyytyy ihanaksi, lusikoitavaksi herkuksi. Ei siihen mitään makeutteita tarvita, noh, ehkä vaniljauutetta, siinä kaikki. Nam.
Olen tässä viimeisen kahden vuoden aikana joutunut läpikäymään melkoisia myllytyksiä, myllerryksiä ja muita järistyksiä, onneksi sentään asuinpaikka ja avioliiton kautta saatu lisäosa ovat pysyneet samoina. Nämä pikku äksönit ovat hölön hölökohtaisessa elämässä tehneet rumaa jälkeä, jota on joutunut pöyhimään oikein paskatalikolla. Mutta näinhän se elämässä on, kaikella on aikansa. Ja sen minkä olen todennut monesti, syömisellä on syvät juuret. Ja myllerrysten aikana olen herkästi hakeutunut lapsuuteni lohturuokien ja herkkujen pariin. Sillä seurauksella, että satasen paremmalla puolen vaappuva painoni on myös pysynyt siellä. Ees taas tiellä taistojen, kuten laulaarallattelen toisinaan.
Kyllä sillä henkisellä puolella on erittäinkin suuri merkitys niin laihduttamisessa että painon pitämisessä tiukassa otteessasi. Ja ajoittain sallittujen herkutteluhetkien muuttumisessa jokapäiväisiksi märehtimis- ja mässäystuokioiksi. Yhtämittaiseksi naposteluksi! Totiseksi ahminnaksi. Tottajumalauta se on niin, että hiilihydraatti on mitä suurimmassa määrin lohturuokaa, siis se, mitä lapioidaan pikaruokaloissa huuleen kiihtyvällä tahdilla. Perunamuusi voisilmällä on lohturuokaa, ruisleipä hampaanmitalla voita on lohturuokaa. Ämpärillinen jäätelöä lohduttaa toisia. Jaffapullo hoitaa sitten krapulaa. Älkääkä unohtako rotupuhtaita tuplajuustokuorrutteisia pizzoja tirsuavine rasvanoroineen. Omista lohturuoistani paras on kyllä ylikypsennetty, rasvaatirisevä sianliha. Siihen en tarvita mitään muuta kuin suolaa ripsaus, kun sitä imeskelee iäntäkohen. Paitsi jouluna tarvitaan ruisleipää, raskiin leivottua, oikeaa ruisleipää, eikä huonoja kopioita. Se on kuin joulu joulussa, kun saa veistää kuumaa itraa kamaran alapinnasta siihen leivälle! Mutta sitä harrastetaan hartaudella kerran vuodessa.
Mitä mainittuun öylättidieettiin tulee, niin aloitetaan plussista:
1. varma laihtuminen
2. takuuvarma, kiljuva nälkä
3. uskonnollinen vaihtoehto, muiden lisäksi
4. ketoosi taattu
5. yksinkertainen ja helppo: sunnuntaisin ehtoolliselle, jos kuulut kirkkoon.
Ja muutama miinus:
1. "Mustalaisen hevosen kohtalo" -ilmiö aika varma
2. Ehtoollisjumalanpalvelusten metsästäminen
3. yksi öylätti per naama
4. ruokaa ja juomaa vain kerran viikossa, sunnuntaisin
5. äärimmäisen helppo livetä dietistä, varsinkin, jos et kuulu kirkkoon.
Sen pituinen se, lähden mittaamaan kurpitsaa ja katsastamaan kukkaset. Säilöin juuri kesäkurpitsaa viipaleina talven varalle. Pakastimeen. Marjarahkakin ehtii valmistua sillä aikaa mukavasti kun hortoilen pihalla.
Kommentit
Kun nauramiseltani pystyn, kyselen, laitoitko kesäkurpitsat pakkaseen ihan sinällään ilman keittämisiä tms.? Nimittäin viime vuonna kävi niin, että pakastetut kesäkurpitsat olivat pilaantuneita eli niistä ei voinut tehdä ruokaa. Haisivat ruuassa aivan kammottavalle. Ei ole kyse mistään pakastimen huonosta kunnosta tms.
-Massu
Ei vainen, aasinsillasta asiaan, kyllä minulla ainakin kävi jonkinmoinen uskonnollinen hurmos tms., kun alkoi avautua, ettei ehkä sittenkään se mitä ravitsemussuosituksissa, Pohjois-Karjala rojektissa ja elintarvikketiedotuksessa opetetaan olekaan se ainoa autuaaksi tekevä juttu. Prkl... Mats-Eric Nilssonin Petos lautasella kirjasta se alkoi ja siihen perrään vähän Heikkilää ja Tavia jne. Lisäaineet, bulkkieinekset ja mössöhiilari helvattiin! Varmaan siinä sitten kävi ylilyöntejä suuntaan jos toiseen..
Ja pisteenä iin päälle kilpirauhanen! Miksi helkutassa kilpirauhasen toimintaa ei vahdata likimainkaan samalla antaumuksella kuin kolesteroliarvoja? Jopa niin, että labra-arvoillakaan todettuun vajaatoimintaan ei meinaa saada lääkettä edes rukoilemalla.. Kolesteroliarvojen kuitenkaan ei tarvinne olla viitearvojen ulkopuolla kuin piirun, niin jopa resepti kouraan vilahtaa.
Vaikka kilpirauhasvajaatoimintalääke, se ainokainen, synteettinen, on niin halpa. Ehkä juuri siksi, ei kilaha lääkefirman kirstuun voittoja..
Ärpäle, tarviikin heti huomenissa lohduttautua tuolla marjarahkallasi, kuulostaa nimittäin melkoisen herkulta :)
Ps. Toivottavasti nuo elämänpöyhinnät koituu voimaksi kuten kompostilannan talikoiminen maaperrään konsanaan..
Se oli siis valaistuminen, samalla tavoin, kuin Buddha valaistui, että ahaa! Tässä sitä istutaan katveessa puun alla, kun torvet vetää tossa pöllyisellä tienpätkällä kieli pitkällä.
Kilpirauhasjutusta olen tishmalleen samaa mieltä.
Minä tein nimenomaan kaikki perkeleelliset ylilyönnit karppausta aloitellessani, mutta niistä tuonnempana enemmän, kun lakkaavat posket punottamasta.
Paskan levittäminen on maanjussin paras homma, sillä siitähän se uusi kasvu vasta alkaa, kun maa saa uutta ravintoa. Joten tunkion kimppuun vaan.