Auringossa hanget hohtaa. Tosielämän tantereilla.

Joo, niinhän se usein tähän vuodenaikaan on, että aurinko jos vallan sattuu paistamaan, niin takuulla helottaa silmiin. Siitähän ei pääse mihinkään. Ja kaltaiseni kehnoilla näkemäelimillä varustetut, usein joutuvat turvautumaan aurikolaseihin vahvuuksilla. Eli siis värjättyihin silmälaseihin. Olisin ottanut polarisoidut, jos olisivat olleet ihmismäisen hintaiset. Loistavaa. Ei kun hillitsevää.

Tässä lentsua parannellessa tulee mieleen kaikkinaisia kummallisuuksia. Mm. se, miten porukka mainostaa, ettei ole lentsun lentsua ollut sitten Suuren Pohjan sodan, kun alkoivat napostella tiettyjä pillereitä. On kaikensorttisia aakkosvitamiineja, lisäravinteita, mössöjä, ruokia ja mausteita. Mainoslause on usein, hölmistyttävän usein samanlainen: "Sen jälkeen kun aloitin mössö ARGH:N syönnin kokopäivälinjalla, ei minulla ole ollut yhtään flunssaa!". Ja koskahan mahtoi aloittaa? Toissapäivänä. Ja mitähän hän todellisuudessa syö? Selluloosaa. Ja miksihän tämä vatipää mahtaa tuota mainostaa, vaikkei saakaan rahaa mainoksesta? Kun naapurin Usko on samaa mieltä. Samoja juttuja tapahtuu täällä ravitsemugenren uumenissa. (Seuraava saattaa sisältää palkokasveja, jota pitää välttää vetämästä hengityselimistöön)

Meinaan olen huomannut tässä monen tovin (jo vuodesta 2003) seuraamisella ja seuraamuksilla, kaikenlaista kiehuntaa suuntaan jos toiseen ja kolmanteenkin. Pahin vaihe lienee jo ylitetyn, mutta kokoajan jossain päin ruutataan bensaa liekkeihin, että ei vaan pääse yhtään tasaantumaan tämä eipäsjuupastelu. Kieutaan korkealta sitä omaa ja parasta sanomaa. Toisilla on taito jopa pukea vanhat asiat uuteen kuosiin, että näyttää ihan siltä, kuin olisi tullut vallan uusi suuntaus tähän unohdettujen dieettien maailmanlaajuiseen kirjoon. Sanoma kyllä jää melko vähäiseksi ja on oikeastaan vain, että syö mitä lystäät. Vähän niinkuin runsaasti karrikoiden. Väitän, että minulla on hallussani avain aivan kaikkeen, mutta sen paljastamisessa on ihan pikkuinen mutta. Suurin osa lukijoista (se kolmas) tulee vänisemään naama norsunvitulla, että ei toi antanu mulle mitään ja sä et kerro mitään uutta! ENTÄS SITTEN?! Onko se nyt niin helvetin vaikeaa HYVÄKSYÄ ASIOITA?! On, on se.

Se nimittäin on taivahan tosi, että näillä ruokinta- ja rehuasioilla on tehty rahaa maailman sivu: ruoka, ruokinta, ruokavalio, laihdutus, lihominen, hedonistinen herkuttelu ja kaikki tähän kaikkein perustavimpaan tarpeeseemme, syömiseen liittyvät asiat. Syömättä emme ole elossa, ja toiset eivät ole elossa vaikka söisivätkin. Tai ainakin siltä vaikuttaa, että aivohalvaus on iskenyt ottakoteloon syömisestä huolimatta.

Joka jumalan bussissa, lentokoneessa, junassa ja taksissa keskustellaan laihtumisen sietämättömästä vaikeudesta, hyppysissä hyvässälykyssä akkainaviisi, jonka kannessa vinksottaa eksoottisesti joko tulitikuista kasatulta näyttävä missimalli tai elokuvatähde tai sitten "terveennäköinen" piikaihminen kohottelemassa a) kävelysauvoja b) kahvakuulaa c) palloa tai d) muuten vaan vääntelehtimässä kummallisesti. Ollen niinkuin voimallisesti voimistelemassa ja kuntoaa kohottamassa, kun normaali suomalainen naisimmeinen ruokakasseineen lysähtää bussinpenkkiin tuskanhikeä pukaten. Autohan on miehellä, joka menee poikien pokkailtaan, kokoukseen, asiakastilaisuuteen tai muihin tärkeisiin rientoihin. Naisparan ei tarvitse autoon koskea, sillä onhan bussit, junat ja muu julkinen liikenne kaupunkioloissa niiiiin kätevää psykolookisesti ekolookista! Kauppakassista pilkottaa milloin minkäkinsorttinen shitness...eiku fitnesslehti, akkainaviisi, terveysjulkaisu tai käsikirja ikuiseen onneen. Pure Hömppä!

Ole siinä sitten normaalilla kotimaisella persjalkaisella suoastujan vartalolla varustettu emäntä navetanpolulla, vuotavat kumisaappaat jalassa, risa essu surullisesti roikkuen,  navettatakki tuulessa hulmahdellen, huivipäisenä ja kädet sierettyneinä. Ei onnistu. Pitää olla Versaaken tai jonkun muun Luiki Anekdootin kassit, pussit ja huivit, jakkupuku kiristämässä mahan ja perseen kohdalta typerästi, älyttömännäköiset piikkikorkopornosaappaat, joilla ei edes osata kävellä ja auton sivulasin kokoiset aurinkolasit. Sekä tietysti rakennekynnet! Maantienharmaaseen ohueen suomalaishiukseen sopiva värjäys ja permanentti ilmanmuuta. Ilman niitähän ei tule toimeen edes sienimetsässä. Toisessa kädessä smoothiepurkki, jossa on joitan vavisuttavan väristä lientä. Push-upit yrittävät epätoivoisesti pitää paikoillaan joko liian pieniä tai liian suuria tissejä, eräillä jopa ekotissejä, niitä hajoavia silikoneja. Botuliinia ei kartella, paitsi säilykkeissä. Naama noljottaa kuin halvaantuneella, paitsi nyt sitten molemmilta puolilta. Huulipunaa laittaessa pitää ensin pyyhkiä kuolat suupielistä valumasta, kun ei kitunen pidä enää niitä suussa.

Tähän luulotautisten ja herkkäuskoisten maahan kun menee ja kylvää vielä sekavan määrän hienosti muotoiltua ravitsemustekstiä lähdeviitteineen (lähd. Kinnas, talvi 1998, lanka Rondo. s.22) niin saamme aikaan outologistisen kapinahengen. Tosin olen aina ollut sitä mieltä, että voi ei ole suurin kuolinsyymme. Vaan ihan muut aineet. Alkaa helvetillinen perunoitten heittely ja rasvan ruuttaus. Tästä oli merkkejä jo vuonna miekka ja kirves, kun ensimmäisiä kertoja törmäilin tähän Atkinsin induktioon josta aika monelle muodostui lähinnä Hotkinsin interventio. Eli läskiksi meni sekin laihdutuskuuri. Niinkuin lähes sataprosenttia meneekin, mikä on taivahan tosi. Ja se vetää puoleensa näitä markkinamikkoja, helppoheikkejä ja paasivaaroja auervaaroja, joilla on plakkarissansa, kirjassaan, työkalupakissaan, netissä tai kuntosaleillaan ratkaisun avaimet kaikkeen, vaikkeivät muista juuri nyt, mihin ne avaimet tulikaan piiloteltua. Mutta se ei pelaa, joka pelkää! Rahat ja henki!

Olen lakannut ressaamasta. Totaalisesti. Oikeasti. Minusta on aivan se ja sama, opinko minä puolessa vuodessa kirjanpidon salaisuudet vaiko enkö. Miksi minä nyt maahan kaadettua maitoa enää surisin? Tai sitä, että se maito saattaa hölvähtää ensi viikollakin sinne maahan. Etukäteen. Sehän nyt on aivan pöljää! Minä en voi varmasti tietää, miten käy oikeasti, kaikki perustuu olettamukseen ja kokemukseen.
Tehdäänpä siitä joltisenkinmoinen lause: "Kaadoin maidon maahan. Siis se voi kaatua maahan ja tulla käyttökelvottomaksi. Saattaa olla, että voi kaataa maidon maahan muulloinkin, kuin tänään. Olen ennenkin kaatanut maidon maahan. En ole tehnyt sitä tarkoituksella vaan vahingossa. Vahinkoja voi sattua vastakin. Voin siis ehkä kaataa maidon ensiviikollakin vahingossa maahan." 

Kun minulle taas joku tulee väittämään, että kyllä sinäkin pystyt laihtumaan tonnin viikossa, niin minä heitän sille tuon maitovertaukseni päin pläsiä ja sanon, että jos en ole ennenkään vanhoilla ohjeilla saanut mitään aikaan, niin miten sitten nyt? Tietenkin, kaikki sanomanihan perustuu olettamukseen ja kokemukseen. Kun en ole aiemmin, niin en vastakaan. Eikö? Onko hemmetin yksinkertaista?? On. Eikä ole. Tässä tullaankin nyt näihin ihmismielen solmuihin ja kiemuroihin. Oletamme ja heitämme samantien kirveen kaivoon. Pitäkää tunkkinne. Olen tehnyt tätä ennenkin. Joo, niin vissiin, mutta jos tekisit asian vähän toisin? Ihan vähän?? Besserwisserit muutavat saman tien kotipihjalan oksille konsertoimaan. Menet minne tahansa keskustelupalstalle kyselemään, niin neljällä palstalla viidestä saat sellaisen ryöpyn neuvoja, joita noudattamalla pääset lähinnä arvauskeskuksen noitatohtorin apulaisen riittivastaanotolle. Varsinkin, jos uskot ja luotat kaikkiin minä-olen-kokeillut-tätä -juttuihin. Joukossa on toki viisastakin puhetta.

Kuten jo noissa nettilaihdutuksen käsikirjoissa totesin, niin keskustelupalstoilla riekkuu näitä Oikeassa Olemisen Tohtoreita ja maistereita aivan riittävästi, ellei ennemmänkin. Jos vaan haluat neuvokkia, josta voi jopa olla apua, niin ota kirja, ja suodata niistäkin pahimmat iskut. Mitkä, se sinun täytyy omaa arviointikykyäsi hyväksikäyttäen, arvioida. Ja se se vasta vaikeaa onkin. Itselleni on ollut herätyksenä aikoinaan Suuronen-Geibin Kivikautta kiloille. Elin jonkinlaista välitilan välitilaa ja mietin, että miksei kukaan puhu siitä, mitä ihminen on ollut ja miten se onneton on elänyt täällä kurjassa Pohjolassamme.
Sittemmin on kontattu kyynärpäitä myöten paleoravinnossa, hiilihydraattitietoisuudessa, alakarppauksessa, vähillä tiesmillä, ja rikkana rokassa käyty terapiassa. Joista onkin täällä muutamia juttuja, lähinnä niistä epäonnistumisista. Harmi, kun vasta yksi onnistunut terapia ja erinomainen terapeutti on löytynyt. Tosin jouduin koulutukseen, joten terapia on nyt vähän hyyhmässä. Sori, terapistini! Mutta kyllä minä vielä tarvitsen sinua. Oikeasti. Sillä olet antanut minulle TOIVOA.

Sillä itseopiskellen en ole saanut tästä ehtoisasta emännästä yhtään pienempää painosta! Päästiin erinomaiseen alkuun, minulla on toivoa ja jopa uskoa siihen, että tulen onnistumaan. Aivan toisella tavoin, kuin noudattamalla noiden muiden kokemusten aikaansaannoksia, ripistelyjä ja hifistelyjä. Eli minä OLEN erilainen nuori. Eikä minun tarvitse suostua minkään skenen johdettavaksi. Muutos on alkanut, nyt aivan toisesta kohdasta ja toisella tavalla. Laihdutusympyröissä kiehunta tulee jatkumaan ilman minun suosiollista seuraanikin. Paitsi, että minustahan on järjettömän vaikea päästä eroon. Ravitsemusgenren Väyrynen.
Siellä tuskailevat kuuden ylikilon kanssa painivat ja kuudenkymmenen ylikilon yrittäjät sulassa sovussa, kilojaan kiroten. Ja toiseen korvaan jäkättää lääkäri ja toiseen toimittaja. Hömppälehtien itse valikoimassa uutisrintamassa otsikot kirkuvat ja asiantuntijat hikoilevat vastauksineen. Käydään televisiossa vastakkainasettumassa. Vaarallista on milloin mikäkin, lisäravinteet, suola, rasva, mausteet, liha, punainen liha (en ole harmaan lihan vaarallisuudesta vielä kuullut), ulkomaiset hedelmät, luodit, rintaimplantit ja ihan kaikki, mitä ihminen voi suuhunsa laittaa.Vähintään tulee tauti kurkkutorveen tai hammasmätä.

Tänään aiheutti kevyen itkuunpillahduksen niin lohdullinen ja aina niin kotiläheinen Ani. Lainaan tässä sen pätkän Anin Kokovartalofiiliksestä, joka sen aiheutti. Siinä on avainsana. Miettikää, valmiinhakijat ja helpollapääsijät, sitä, että mikä se sana on.
"Eilen palaute tuli itse haastattelutuokiosta, ja se tuntuu myös ihanalta. Jututin erästä viisasta ja lempeää 5-kymppistä naista, joka on tuttuni jo pitkältä matkaa. Hän on minusta aina ollut maailman itsevarmin sillä oikealla tavalla – säteillyt ympärilleen sellaista tasapainoa ja olemisen helpoutta. Palaute kertoi jostain muusta. Hän kirjoitti tarkistamansa jutun perään:
Olen Ani iloinen kun olen tutustunut sinuun, kanssasi on kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia.
Tunnen aina seurassasi olevani hyväksytty, jota harvoin ikäisteni seurassa tunnen.
Liikutuin. Minulle oli ihan täysi uutta, että tämä rautainen nainen koki seurassani tällaista. Tai ehkä pikemminkin, että hän ei muussa seurassa tunne samoin. Ettei tunne olevansa hyväksytty. Ja samalla tajusin taas, että niin se vain menee. Ei se aina lainkaan ulospäin näy, jos on haavoja ja epävarmuuksia. Ja miten perustavanlaatuisesta jutusta on kyse. Hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Miten tarpeen se on! "

MIKÄ MEITÄ AIKUISIA NAISIA OIKEIN VAIVAA?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jussipussi.

Rillit kuumana!

Lihavat montunreunalle riviin -rattatatta- ja ongelma on ratkaistu