Överit ilman lisiä
Tässä taas on netintäydeltä ollut kommenttia, mielipidettä, mututuntumaa ja paljon muuta hupaisaa, ihan vaan kaikkinaisten lehtijuttujen tiimoilta. Joista nyt oli Hesarin rasvajuttu viimeisin simmuihini takertunut. Siinä oli ihan hyviäkin puolia, sillä ilman rasvaa eivät rasvaliukoiset vitamiinit imeydy kroppaan. Ja onhan sekin totta, että rasvainen ruoka on paremman makuista, paremmalla koostumuksella varustettua ja helpommin käsiteltävää, kuin rasvaton ja kuivankälppeä ruoake, johon on lisätty rasvan tilalle aivan jotain muuta. Että maku säilyisi mukamas samana kuin rasvalla tehtynä. Onko järkeä? Onko? Ei minun mielestäni. Sillä hissukseen minusta on tämän taipaleeni aikana kehkeytynyt kriittinen kuluttaja, joka haluaa suuhunsa pistää mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa. Tartarpihvit ovatkin herkullisia...
Mutta, se mikä minua on häirinnyt kaiken aikaa, on tämä överiksi meneminen. Överiksi pistetään niin lisäaineiden välttäminen, rasvankammoaminen, karppaaminen, bikinikuntoon pääseminen valaskoosta twiggyksi ja voisin väittää, että ihan kaikki muukin syömiseen, kehoon ja kehonhallintaan liittyvä. Oikeasti. Kun suomalainen päättää tehdä, niin suomalainenhan perkele tekee. Verenmaku suussa ja hikikarpalot välkehtien valaistuneella otsallansa. Marttyyrisankarimme elmoilee itsensä henkihieveriin, päätyy laihdutusleikkauksen kautta samoihin kiloihin kuin aloittaessaan ankaran taistelunsa ylipainon perkelettä vastaan. Sen jälkeen miehissä ihmetellään, että mikä meni pieleen, vaikka orjallisesti on tehty, niinkuin ohjeissa ja kirjoissa ja kansissa on kirjoitettu. Ja naapurin Maija ja Auliskin saivat painonsa alenemaan ihan samalla tavalla! Valmis, hieno malli, mikä ihme nyt on, kun ei tipu paino eikä nälkä häviä syödessä. Syömällähän laihtuu! Tonnin viikossa!
Palataanpa alkuun. Naapurin Maijalla oli kuusi kiloa laskennallista ylipainoa, josta hän kärsi, niin, ettei voinut peiliin katsoa. Sinulla on 26, 36 tai 46 kiloa sitä "pikkuisen ylimääräistä". Jos ei se muuten häiritse, niin viimeistään Kitumarketin vaateosaston alennusmyynnissä, kun ne kivat pöxyt kiristävät vyötäröstä niin, ettei henki kulje. Tai naapurin Auliksella ja sinulla on "se pieni ero". Aulis on mies, ja miesten aineenvaihdunta on tismalleen erilainen kuin naisten. Aulis nyt vaan laihtuu nopsemmin ja saa sen rippipukunsa mahtumaan päälle. Oma rippipukineesi on auttamattoman retroksi muuttuneena leikattu matonkuteiksi jo vuonna -79. Etkä olisi mahtunut siihen kuitenkaan, kun on tullut muutoksia kroppaan aika tavalla, kun kasvoi tissit ja peffaakin siunaantui.
Ja sitten menee koko dietti läskiksi, kun MUUT onnistuvat ja minä en. Minä olen maailman huonoin ihminen, joka ei kykene edes näin helpon asian totetuttamiseen, kuin laihduttaminen! KAIKKI muut onnistuvat, minä en. Voivotusvalitus. Itkeskelyä työpaikan vessassa ja salaa makuuhuoneessa. Lisäksi vielä julkisissa liikennevälineissä ja kauppojen kassajonoissa pyyhkiellyt kyyneleet. Itsesäälin kierre vaatii lohtua. Mikäpä sen mukavampaa, kuin pistellä poskeensa jotain maukasta ja herkullista. Siispä kauppaan. Siinä sitä sitten ollaan puhtaan kaulan kanssa. Kaupasta tarttui mukaan kaikenlaista sipsiä ja supsia, olutta, limpsaa, makkaroita, päälle voita, nakkeja, muusia, pakasteaterioita, herkkuhöttöleipää, irtokarkkeja ja tietenkin pähkinöitä, kun ne ovat terveellisiä. Sekä tottakai jokainen valveutunut kansalainen nauttii lasin punaviiniä sydänterveyden hyväksi. Siispä viinakaupan kautta kotiin. Laatikko kainalossa.
Toinen järkytys on ollut ilmenemismuodolle se, että edelleen tulee näitä hupaisia ohjeita, joita akkainaviisit suoltavat yhtenä köytenä jokaisen vuosineljänneksen alkuun ja loppuun. Ja vähän siinä välissäkin. Siitäpä innostuneena sitä ryntää kaalinostoon tai ryystää pussisoppaa. Aikansa. Tai se naapurin Maija on törmännyt johonkin uuteen ja upeaan. Kuten että voita saa syödä. Tyrkkää hyppyseesi nettiosoitteen, josta kaikki salat paljastuvat. No, siellä kerrotaan, että voita saa syödä. Siitähän se ilo nousee! Aletaan mättämään grillimakkaraa, voita, pekonia, voita, kermaa, voita ja tarkistetaan, että pullapussin kyljessä lukee: "Leivottu voilla" sillä leipähän on hylätty jo aikapäiviä sitten muiden viljatuotteiden ohella. Kun tässä ei syödä leipää, perunaa eikä muita semmoisia, tässä kuurissa. Maissintähkiin levitetään runsaasti voita. Ohjeita luetaan kyllä. Mutta niistä poimitaan ne parhaat. Semmoiset mistä itse tykätään. Voita onkin ollut ikävä... Sitä pistelläänkin sitten nuoruuden innolla. Parisen kiloa viikossa.
Jaha. Olisikohan aika oikeasti tarkistaa, mitä on onkaan sohlaamassa? Ennenkuin päätyy siihen epäonnistuneeseen laihdutusleikkaukseen? En minä sitä väitä, että laihdutusleikkauksia tehdään yhtenä köytenä päntiönään joka sairaalassa ja kaikille halullisille sieluluille. On toki varmasti niitäkin, jolla asiat alkava lutviutua. Sen leikkauksen jälkeen. Mutta se on VAIN YKSI RATKAISU, muiden ratkaisujen joukossa. Sehän se on mielestäni se kaikkein hankalin asia painonhallinnassa, että siinä TUNTEET ohittavat järjen vasemmalta ja oikealta. Järki hiljenee välittömästi, kun suuhun tungetaan jotain minkä olet mennyt itseltäsi kieltämään. Aaah! Jäätelöä! Tai palaat esikouluikään mennessäsi jääkaapille illan hämärissä. Jopa parhaat lapsuusmuistot liittyvät johonkin ruokaan. Tai ne pahimmat. Eikä puustaputoamiseen, rannalla leivottuun hiekkalinnaan tai Linnanmäelle pääsemiseen. Tai jos liittyvätkin niin vain ruoan välityksellä...Sitten aukeneekin sinulle taivas siellä jääkaapilla tai lautasen äärellä, mahdollisesti nakkikioskilla, jos jostain sellaisen vielä löydät. Tai helvetti. Surkuoloon on ihan kiva pistellä iso annos jotain herkullista, vaikkapa pastaa/kermakastiketta/suklaata. Tunget sitä lautaskaupalla suuhusi maiskutellen, ja rojahdat sohvalle. Onhan parempi, kun on fyysinen paha olo, kuin henkinen...!
Tässä tullaankin mukavasti kaikkien aasinsiltojen ja puheenaiheiden muuttelun jälkeen siihen, että syömishäiriöiden tunnustaminen ja tunnistaminen on vaikeampaa kuin vaikeaa. Ainakin normilääkärille tai muulle terveydenhuollolle. (Kiitän tässävälissä korkeampia voimia nykyisestä terapeutistani, en unohda sinua varmasti ikinä, vaikka olenkin nyt lintsannut istunnoistamme, anteeksi) Esimerkkinä toimin taas, kas kummaa, minä itse. Olen nimittäin pyrkinyt erinäisenkin kerran hoitoon siksi, että määrittelisivät ONKO oma fiilikseni syömishäiriöstä totta vai tarua. EN ole päässyt, mutta laihdutusleikkaukseen minut olisi kyllä työnnetty! Mitenhän se korreloi tämä laihdutusleikkaus sitten sen kanssa, että JOS iskeekin se karmea fiilis, että nyt on saatava Man vs. Food -annos ihan mitä tahansa. Se jättimegahuttupurilainen kolmeen kertaan, lihapiirakka lenkkimakkaralla kananmunalla ja kaikilla mausteilla sekä tuplamegaisot ranskalaiset euron lisähintaan, huuhdellaan alas teralitralla sokeroitua limsaa, tai eipä, vaan light-limu, kiitos, se ei lihota niin paljon... Että olisi se fyysinen paha olo, kun se on hyväksyttävämpää kuin henkinen. Ai, miten niin hyväksyttävämpää? Paha olo on paha, oli se sitten fyysinen tai psyykkinen. Toiset painuvat lenkille ja tappavat tunteensa reenaamalla itsensä henkihieveriin. Se onkin hyväksyttävämpi syy kuin syöminen tunteiden tappajana ja itserangaistuksena. Toiset runkkaavat tai juoksevat maksullisissa, toiset dokaavat ällin mäelle. Ämpärillinen viinaakin tuntuu olevan parempi vaihtoehto, kuin syöminen. Sitten voikin rypeä suomalaiskansallisessa synnintunnossa ja liittyä vaikka paikalliseen tunnustukselliseen yhteisöön saadakseen syntinsä anteeksi. Mutta syöminen! Jestas!! Syömällähän tulee -hyi olkoon- lihavaksi! Lihavilla ihmisillä voi pelotella lapsia! "Katso nyt tuotakin tätiä, eikö olekin ruma, kun on noin lihava!?" ...eikun jääkaapille. Tuli nääs paha mieli.
Mutta olen asiasta satavarma, että tunnistatte jokainen itsenne ennemmin tai myöhemmin näistä tarinoistani, kuten olen jo huomannutkin... No, ensinnäkin, kukaan ei valehtele niin hyvin, kuin ihminen itselleen. Mikään ei ole niin helppoa kuin itsensä höplästä vetäminen. "Ei yhtään rasvaa! Otan toisen!" Tai päin vastoin, kun annetaan lupa syödä jotain, niin sitten sitä vedetään kaksin käsin. Kyllä voi on aina voita! Ja podetaan ankaria tuskia. Että tulikin syötyä. Ankaran näköinen professorisihminen saarnaa televisiossa otsa kurtussa siitä, miten elintapamme ajavat meidät ennenaikaiseen hautaan. Hautaan! Auts! Suonet tukkeessa, aivoinfarktin kourissa ja määrättömän lihavina, meidät saatetaan maan poveen tai krematorion uumeniin, joka ikinen. Elämän sivuoire kun tuppaa olemaan kuoleminen. Se jotenkin kuuluu vääjäämättä siihen, että elää. Ja syömättä ja juomatta ei kertakaikkiaan elä.
Ruoka on tappava myrkky. Pahaksi onneksi televisiossa näytetään myös keskusteluohjelma lisäaineista. Lisäaineet ovat ihan kauhia uhka terveydelle...Aijai, sinä onneton syntinen, kun E621 maistuu. Seuraavana aamuna sitä kolutaan laatikosta suurennuslasi, tai kipitetään semmoinen hankkimaan, jokainen pussukka, pakkaus ja laatikko tutkitaan. Onko laitettu lisäaineita!? Mitä! Onko?! Huomioimatta sitä, että vaikka niitä lisäaineta on monen sorttista, niin ääriharvoin niiden pitoisuudet ruoka-aineissa ylittävät sen rajan josta se myrkyty saadaan, syöpä puhkeaa tai suolisto suortuu. Silti kannatan itse mahdollisimman käsittelemättömän ja puhtaan ruoan syömistä. Sehän tarkoittaa siis sitä, että se sapuska tehdään itse, mahdollisimman pitkälti. En silti välttele hullunkiilto silmissä näitä "avustavia ruoka-aineita" kuten liemikuutioita, pakastejuttuja ja muita valmisjuttuja nimitän.
Hiilihydraattien vähentämseenkin liittyy näitä harhaluuloja, väärinkäsityksiä ja legendoja. Kuten se, että immeiset eivät enää muuta syökään kuin naudanpaistia. Niin, että rasva tiukkuu suupielistä ja haarukka kolkkaa aamusta asti lautasta vasten. Tai voinoppia huuhdellaan kermahuikilla kurkusta alas pekoniaamiasen jälkeen. Varmana tietona esitetty harhaluulo ammattilaisen suusta on vaarallinen juttu. Ja olisikin parempi, että ammattilaiset keskittyisivät tuottamaan aineistoa meille vähä-älyisinä pidetyille taviksille. Tarkoitan nyt sitä, että olisi parempi, että myös toimittajat viisaudessaan lopettaisivat kiistanalaisten asioiden hämmentämisen negaatioiden kautta. Eli tasapuolinen käsittely kaikille.
Tästä sormienheiluttelusta tuli sen verran tuossa äsken nälkä, että piti mennä salaattia väsäämään. Kun en muuta keksinyt niin otin säilyketölkillisen viheriäisiä papuja, lämmitin omassa liemessään, hulauttelin päälle voisulaa, palastelin paprikaa oranssia ja punaista, viipaloin munabanjolla pari tiponkikkeliä ja lorotin ylle surutta kermalla notkistettua majoneesia, johon sekoittelin yrttimausteita mm. salviaa, maustepippuria, ripsauksen korianteria, rakuunaa ja paljon tuoretta persiljaa. Laitoin minä siihen vielä muutamia marinoituja oliivejakin. Omassa öljyssään. Kruunasin kaiken kuutioimalla kylmää, keitettyä naudan kieltä. Iäntäkohen. Nyt on se fyysine paha olo. Tiedän kuitenkin, että vähemmän aikaa tämä kestää, kuin jos olisin väsännyt pari kielivoileipää. Maha rutkuttaisi tyhjäkäyntiä vielä illallakin. Ja perä.
Sitä jäi vielä. Menen paikalle.
Mutta, se mikä minua on häirinnyt kaiken aikaa, on tämä överiksi meneminen. Överiksi pistetään niin lisäaineiden välttäminen, rasvankammoaminen, karppaaminen, bikinikuntoon pääseminen valaskoosta twiggyksi ja voisin väittää, että ihan kaikki muukin syömiseen, kehoon ja kehonhallintaan liittyvä. Oikeasti. Kun suomalainen päättää tehdä, niin suomalainenhan perkele tekee. Verenmaku suussa ja hikikarpalot välkehtien valaistuneella otsallansa. Marttyyrisankarimme elmoilee itsensä henkihieveriin, päätyy laihdutusleikkauksen kautta samoihin kiloihin kuin aloittaessaan ankaran taistelunsa ylipainon perkelettä vastaan. Sen jälkeen miehissä ihmetellään, että mikä meni pieleen, vaikka orjallisesti on tehty, niinkuin ohjeissa ja kirjoissa ja kansissa on kirjoitettu. Ja naapurin Maija ja Auliskin saivat painonsa alenemaan ihan samalla tavalla! Valmis, hieno malli, mikä ihme nyt on, kun ei tipu paino eikä nälkä häviä syödessä. Syömällähän laihtuu! Tonnin viikossa!
Palataanpa alkuun. Naapurin Maijalla oli kuusi kiloa laskennallista ylipainoa, josta hän kärsi, niin, ettei voinut peiliin katsoa. Sinulla on 26, 36 tai 46 kiloa sitä "pikkuisen ylimääräistä". Jos ei se muuten häiritse, niin viimeistään Kitumarketin vaateosaston alennusmyynnissä, kun ne kivat pöxyt kiristävät vyötäröstä niin, ettei henki kulje. Tai naapurin Auliksella ja sinulla on "se pieni ero". Aulis on mies, ja miesten aineenvaihdunta on tismalleen erilainen kuin naisten. Aulis nyt vaan laihtuu nopsemmin ja saa sen rippipukunsa mahtumaan päälle. Oma rippipukineesi on auttamattoman retroksi muuttuneena leikattu matonkuteiksi jo vuonna -79. Etkä olisi mahtunut siihen kuitenkaan, kun on tullut muutoksia kroppaan aika tavalla, kun kasvoi tissit ja peffaakin siunaantui.
Ja sitten menee koko dietti läskiksi, kun MUUT onnistuvat ja minä en. Minä olen maailman huonoin ihminen, joka ei kykene edes näin helpon asian totetuttamiseen, kuin laihduttaminen! KAIKKI muut onnistuvat, minä en. Voivotusvalitus. Itkeskelyä työpaikan vessassa ja salaa makuuhuoneessa. Lisäksi vielä julkisissa liikennevälineissä ja kauppojen kassajonoissa pyyhkiellyt kyyneleet. Itsesäälin kierre vaatii lohtua. Mikäpä sen mukavampaa, kuin pistellä poskeensa jotain maukasta ja herkullista. Siispä kauppaan. Siinä sitä sitten ollaan puhtaan kaulan kanssa. Kaupasta tarttui mukaan kaikenlaista sipsiä ja supsia, olutta, limpsaa, makkaroita, päälle voita, nakkeja, muusia, pakasteaterioita, herkkuhöttöleipää, irtokarkkeja ja tietenkin pähkinöitä, kun ne ovat terveellisiä. Sekä tottakai jokainen valveutunut kansalainen nauttii lasin punaviiniä sydänterveyden hyväksi. Siispä viinakaupan kautta kotiin. Laatikko kainalossa.
Toinen järkytys on ollut ilmenemismuodolle se, että edelleen tulee näitä hupaisia ohjeita, joita akkainaviisit suoltavat yhtenä köytenä jokaisen vuosineljänneksen alkuun ja loppuun. Ja vähän siinä välissäkin. Siitäpä innostuneena sitä ryntää kaalinostoon tai ryystää pussisoppaa. Aikansa. Tai se naapurin Maija on törmännyt johonkin uuteen ja upeaan. Kuten että voita saa syödä. Tyrkkää hyppyseesi nettiosoitteen, josta kaikki salat paljastuvat. No, siellä kerrotaan, että voita saa syödä. Siitähän se ilo nousee! Aletaan mättämään grillimakkaraa, voita, pekonia, voita, kermaa, voita ja tarkistetaan, että pullapussin kyljessä lukee: "Leivottu voilla" sillä leipähän on hylätty jo aikapäiviä sitten muiden viljatuotteiden ohella. Kun tässä ei syödä leipää, perunaa eikä muita semmoisia, tässä kuurissa. Maissintähkiin levitetään runsaasti voita. Ohjeita luetaan kyllä. Mutta niistä poimitaan ne parhaat. Semmoiset mistä itse tykätään. Voita onkin ollut ikävä... Sitä pistelläänkin sitten nuoruuden innolla. Parisen kiloa viikossa.
Jaha. Olisikohan aika oikeasti tarkistaa, mitä on onkaan sohlaamassa? Ennenkuin päätyy siihen epäonnistuneeseen laihdutusleikkaukseen? En minä sitä väitä, että laihdutusleikkauksia tehdään yhtenä köytenä päntiönään joka sairaalassa ja kaikille halullisille sieluluille. On toki varmasti niitäkin, jolla asiat alkava lutviutua. Sen leikkauksen jälkeen. Mutta se on VAIN YKSI RATKAISU, muiden ratkaisujen joukossa. Sehän se on mielestäni se kaikkein hankalin asia painonhallinnassa, että siinä TUNTEET ohittavat järjen vasemmalta ja oikealta. Järki hiljenee välittömästi, kun suuhun tungetaan jotain minkä olet mennyt itseltäsi kieltämään. Aaah! Jäätelöä! Tai palaat esikouluikään mennessäsi jääkaapille illan hämärissä. Jopa parhaat lapsuusmuistot liittyvät johonkin ruokaan. Tai ne pahimmat. Eikä puustaputoamiseen, rannalla leivottuun hiekkalinnaan tai Linnanmäelle pääsemiseen. Tai jos liittyvätkin niin vain ruoan välityksellä...Sitten aukeneekin sinulle taivas siellä jääkaapilla tai lautasen äärellä, mahdollisesti nakkikioskilla, jos jostain sellaisen vielä löydät. Tai helvetti. Surkuoloon on ihan kiva pistellä iso annos jotain herkullista, vaikkapa pastaa/kermakastiketta/suklaata. Tunget sitä lautaskaupalla suuhusi maiskutellen, ja rojahdat sohvalle. Onhan parempi, kun on fyysinen paha olo, kuin henkinen...!
Tässä tullaankin mukavasti kaikkien aasinsiltojen ja puheenaiheiden muuttelun jälkeen siihen, että syömishäiriöiden tunnustaminen ja tunnistaminen on vaikeampaa kuin vaikeaa. Ainakin normilääkärille tai muulle terveydenhuollolle. (Kiitän tässävälissä korkeampia voimia nykyisestä terapeutistani, en unohda sinua varmasti ikinä, vaikka olenkin nyt lintsannut istunnoistamme, anteeksi) Esimerkkinä toimin taas, kas kummaa, minä itse. Olen nimittäin pyrkinyt erinäisenkin kerran hoitoon siksi, että määrittelisivät ONKO oma fiilikseni syömishäiriöstä totta vai tarua. EN ole päässyt, mutta laihdutusleikkaukseen minut olisi kyllä työnnetty! Mitenhän se korreloi tämä laihdutusleikkaus sitten sen kanssa, että JOS iskeekin se karmea fiilis, että nyt on saatava Man vs. Food -annos ihan mitä tahansa. Se jättimegahuttupurilainen kolmeen kertaan, lihapiirakka lenkkimakkaralla kananmunalla ja kaikilla mausteilla sekä tuplamegaisot ranskalaiset euron lisähintaan, huuhdellaan alas teralitralla sokeroitua limsaa, tai eipä, vaan light-limu, kiitos, se ei lihota niin paljon... Että olisi se fyysinen paha olo, kun se on hyväksyttävämpää kuin henkinen. Ai, miten niin hyväksyttävämpää? Paha olo on paha, oli se sitten fyysinen tai psyykkinen. Toiset painuvat lenkille ja tappavat tunteensa reenaamalla itsensä henkihieveriin. Se onkin hyväksyttävämpi syy kuin syöminen tunteiden tappajana ja itserangaistuksena. Toiset runkkaavat tai juoksevat maksullisissa, toiset dokaavat ällin mäelle. Ämpärillinen viinaakin tuntuu olevan parempi vaihtoehto, kuin syöminen. Sitten voikin rypeä suomalaiskansallisessa synnintunnossa ja liittyä vaikka paikalliseen tunnustukselliseen yhteisöön saadakseen syntinsä anteeksi. Mutta syöminen! Jestas!! Syömällähän tulee -hyi olkoon- lihavaksi! Lihavilla ihmisillä voi pelotella lapsia! "Katso nyt tuotakin tätiä, eikö olekin ruma, kun on noin lihava!?" ...eikun jääkaapille. Tuli nääs paha mieli.
Mutta olen asiasta satavarma, että tunnistatte jokainen itsenne ennemmin tai myöhemmin näistä tarinoistani, kuten olen jo huomannutkin... No, ensinnäkin, kukaan ei valehtele niin hyvin, kuin ihminen itselleen. Mikään ei ole niin helppoa kuin itsensä höplästä vetäminen. "Ei yhtään rasvaa! Otan toisen!" Tai päin vastoin, kun annetaan lupa syödä jotain, niin sitten sitä vedetään kaksin käsin. Kyllä voi on aina voita! Ja podetaan ankaria tuskia. Että tulikin syötyä. Ankaran näköinen professorisihminen saarnaa televisiossa otsa kurtussa siitä, miten elintapamme ajavat meidät ennenaikaiseen hautaan. Hautaan! Auts! Suonet tukkeessa, aivoinfarktin kourissa ja määrättömän lihavina, meidät saatetaan maan poveen tai krematorion uumeniin, joka ikinen. Elämän sivuoire kun tuppaa olemaan kuoleminen. Se jotenkin kuuluu vääjäämättä siihen, että elää. Ja syömättä ja juomatta ei kertakaikkiaan elä.
Ruoka on tappava myrkky. Pahaksi onneksi televisiossa näytetään myös keskusteluohjelma lisäaineista. Lisäaineet ovat ihan kauhia uhka terveydelle...Aijai, sinä onneton syntinen, kun E621 maistuu. Seuraavana aamuna sitä kolutaan laatikosta suurennuslasi, tai kipitetään semmoinen hankkimaan, jokainen pussukka, pakkaus ja laatikko tutkitaan. Onko laitettu lisäaineita!? Mitä! Onko?! Huomioimatta sitä, että vaikka niitä lisäaineta on monen sorttista, niin ääriharvoin niiden pitoisuudet ruoka-aineissa ylittävät sen rajan josta se myrkyty saadaan, syöpä puhkeaa tai suolisto suortuu. Silti kannatan itse mahdollisimman käsittelemättömän ja puhtaan ruoan syömistä. Sehän tarkoittaa siis sitä, että se sapuska tehdään itse, mahdollisimman pitkälti. En silti välttele hullunkiilto silmissä näitä "avustavia ruoka-aineita" kuten liemikuutioita, pakastejuttuja ja muita valmisjuttuja nimitän.
Hiilihydraattien vähentämseenkin liittyy näitä harhaluuloja, väärinkäsityksiä ja legendoja. Kuten se, että immeiset eivät enää muuta syökään kuin naudanpaistia. Niin, että rasva tiukkuu suupielistä ja haarukka kolkkaa aamusta asti lautasta vasten. Tai voinoppia huuhdellaan kermahuikilla kurkusta alas pekoniaamiasen jälkeen. Varmana tietona esitetty harhaluulo ammattilaisen suusta on vaarallinen juttu. Ja olisikin parempi, että ammattilaiset keskittyisivät tuottamaan aineistoa meille vähä-älyisinä pidetyille taviksille. Tarkoitan nyt sitä, että olisi parempi, että myös toimittajat viisaudessaan lopettaisivat kiistanalaisten asioiden hämmentämisen negaatioiden kautta. Eli tasapuolinen käsittely kaikille.
Tästä sormienheiluttelusta tuli sen verran tuossa äsken nälkä, että piti mennä salaattia väsäämään. Kun en muuta keksinyt niin otin säilyketölkillisen viheriäisiä papuja, lämmitin omassa liemessään, hulauttelin päälle voisulaa, palastelin paprikaa oranssia ja punaista, viipaloin munabanjolla pari tiponkikkeliä ja lorotin ylle surutta kermalla notkistettua majoneesia, johon sekoittelin yrttimausteita mm. salviaa, maustepippuria, ripsauksen korianteria, rakuunaa ja paljon tuoretta persiljaa. Laitoin minä siihen vielä muutamia marinoituja oliivejakin. Omassa öljyssään. Kruunasin kaiken kuutioimalla kylmää, keitettyä naudan kieltä. Iäntäkohen. Nyt on se fyysine paha olo. Tiedän kuitenkin, että vähemmän aikaa tämä kestää, kuin jos olisin väsännyt pari kielivoileipää. Maha rutkuttaisi tyhjäkäyntiä vielä illallakin. Ja perä.
Sitä jäi vielä. Menen paikalle.
Kommentit