MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Kas, olemmekin jo Yrjön päivässä. Ottoviikko päättyy tänään. Ottoviikkohan alkaa Oton päivänä ja päättyy Yrjön päivään. Kirjaimellisesti. Ottoviikolla minulla olikin ooikein muheva vatsataudinryökäles riivaamassa raihnaista raatoani. En tuntenut itseäni mitenkään yleishyödyllisesti korkealentoiseksi oihkaistessani sohvan uumenissa oksennusämpärin kanssa. Sohvalta oli nopeampi kinkata vessanpytylle. Ennakoin nimittäin ruutan iskuja. Perän pärinällä show alkoikin. Olin tiistai iltana kuin ilmapallo. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Kovasti hajuhaittaa kotiin. Olisi jo siinä vaiheessa pitänyt ymmärtää, että tästä ei hyvä heilu. Keskiviikko olikin sitten jo sitä itteensä. Aivan paska päivä. Edes ihmelääkkeet, jotka lupaavat lopettaa vatsan ylikierrokset eivät auttaneet. Paska juttu. Nyt kun olemme setvineen suolistoni vilkkaan toiminnan, joka teitä kiinnostaa ihan satasella, voimmekin siirtyä hämmästelemään keväimen ilmiöitä. Hirvittelin akkainlehtien nettisivujen kahlaamista ja into...

Auttakaa. Ruokapäiväkirjat kaatuvat päälle tsunamin lailla. Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi. Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnist...

Tuossa otsikossa on kolme asiaa. Tai paikka, henkilö ja ruhonosa. Juusii? Tykkään tästä kotomaamme äidinkielestä niin hirvittävästi, että runnon sitä joka kerran kirjoittaessani. Tai ainakin hyvin usein! Tässä kotona kökkiessäni, olen vahvasti, tai yhä vahvemmin ollut aistivinani eräänlaisen käänteen ravitsemuskeskustelussa. Mitä edellinenkin postaukseni käsitteli. Ei siis ollenkaan hassumpi asia. Hiilihydraattikeskustelu on hiihtonsa hiihdellyt, edelleen on jotain pientä ilmassa, mutta ei niin älyttömiä älyttömyyksiä kuin vielä vuosi sitten. Silloin keuhkosivat "valtakunnan vaikuttajat" ja me matoset vuorotahtia. Välillä hiilihydraattien vähentäminen oli itsestään saatanasta ja välillä se hyväksyttiin ihan melkein mukisematta. Oma kultaisen keskikalja ...keskitien etsiskelyni jatkuu edelleen. Kieltäydyttyäni laihdutusleikkauksesta ilmeni, että ystävälleni oli sellainen tehty. Itselläni on niin hirvittävä fobia leikkauksia kohtaan, että päätin ryhtyä vastustamaan aikeita....

Kas, onpas aikaa vierinyt kivien myötä, ikäänkuin vähän äkkiä. Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin. Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta. Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta s...