Ravintoon lisää ravintolisää

Suuri idolini Pöpis bloggasi tässä joku tovi sitten laihtumislupausten arvaamattomasta maailmasta. Tyyliin, että kun jätät iltakaljasi juomatta, niin laihdut 10kg ja pääset taivaaseen ilman passia. Tämä herätti minussa sekä hilpeyttä, sääliä että mietteitä. Hilpeyttä siksi, että päivittäinen iltakaljani loistaa taas poissaolollaan kuin uusikuu. Tiedät, että se on siellä vaikkei sitä näy. Sääliä niitä kaikkia tuhansia markkinamiehiä, -naisia ja -osastoja kohtaan, jotka verta hikoillen tekevät töitä panimoteollisuuden, pien- ja mikropanimoitten ja sen sellaisten puolesta, että palkka juoksisi kuin vierre. Mietteitä taas se, että samalla tavoin, mutta himpun verran käänteisesti käännellään ravintolisiäkin framille, kuin maamies siementä peltoon. Ei, älkää kuvitelkokaan, että aion nyt heittää seinään ravintolisäni ja vitamiinipillerini. Kunhan pohdiskelen mielikuvamarkkinoinnin jänskiä, tsykolookisia tolkuttomuuksia.

Pöperöproffan blogautus kertoi poisjättämisen ihanasta autuudesta. Samalla metodilla voi laskea ihan minkä tahansa ruoka-aineen vaikutuksesta painoon. Ja kun on kertaalleen käynyt läpi kaiken syömänsä, niitä kalaöljykapseleita myöten, niin hups, on päätynyt lukemaan MIINUS jotakin kiloa. Siinä vaiheessa pitäisi jo idiootimmankin kalorinlaskijan herätä, että het-ko-nen, mites se kävi mustalais-Kallen hevolle, kun se oppi olemaan syömäti. Vastaus on urbaanilegenda, kuten kysymyskin.

Tietysti, markkinamiehet ja -naiset puurtavat näiden ravintolisienkin markkinoinnissa, yötä päivää, kuin mainitut entisen etnisen vähemmistön hevot. Suupielet vaahdossa ja suihkunraikkaina. Levittäen ympärilleen tietoa. Hienoa, stilisoitua, viilattua, asemoitua, seulottua, totuuspohjaista, muotoiltua, supistettua ja ah, niin ihanilla kuvillakin varustettua tietoa, jota lennätellään ja kylvetään sinne ja tänne. Painokoneet syytävät mietittyjä, eikä aina aivan loppuun asti, esitteitä. Lehdissä julkaistaan värikkäitä mainoksia artikkelien muodossa, kulmassa mikroskooppinen teksti 'ilmoitus'. Internetin ihmemaassa botit valkkaavat vain juuri sinun persoonallesi sopivimmat mainokset ja tiedonmurenat, ja ne värikkäät mainokset. Näin aika aikaa kutakin ja pässinpäätä leikattiin. Kansan karttuisa käsi käy kukkarollasi ja valikoima lisääntyy. Markkinoitsija lihoo ja piinkovat argumetit muuttuvat ajan myötä argumenteiksi, seuraavaksi ne sulavat jargoniksi ja loppujen lopuksi niistä tulee osa arkipäiväistä menoa, tapa.

Kukaan ei enää kyseenalaista C-vitamiinin vaikutuksia. Sensijaan uudemmista elämän lisäaineista väännetään räpylää tämän tuosta. Jokainen lisäaine pilkotaan ja löydetään vielä tehokkaampia lisäaineita, siis näitä ravintolisiä. Sanan 'ravintolisä' perusteella luulisi, että suolakin on ravintolisä tai E300, askorbiinihappo. Joka onkin hirveä E-koodillinen lisäaine. Tappaakohan se talossa ja puutarhassa, toimiiko punkinpuremiin vai lakaiseeko jalat alta viattomalta piltiltä. No, kaikki aineet, joita ruoka-aineita käsiteltäessä lisätään, ovat käsittääkseni lisäaineita, jos eivät siihen sapuskaan ennestään kuulu. Ravintolisä on varmaan sitten aine, jota lisätään ravinnonnautinnan aikana elimistöön, kun siinä ravinnossa ei enää omat aineet piisaa. On joko ravinneköyhää ravintoa tai sitten muuten vaan yksitotista, mielensäpahoittanutta ruskeakastiketta.

Tarvitaan nappi, kuorilo, pilleri, kapseli tahi muu sellainen, että rakennusaineet sujuvasti sujahtaisivat soluseinämiä vahvistamaan tai niistä läpi, takaisivat ikuisen nuoruuden, kivuttomuuden, kolesterolittomuuden tai vaikka iloisen mielen. Pahimmillaan purkkia, pussukkaa, nyssäkkää ja muuta on minunkin kaapeissani pyöriskellyt myriadeittain. Silti vaan diabetes ryöhähti. Tuli verenpainetta. Suolisto sekosi. Peräpukamat pullahtivat ja tinnus tööttää molemmissa korvissa kuin enkelten pasuunat Tuomiopäivän aattona. Ja tuli se vaihe, jolloin epäilee sekä itseään, peilikuvaansa, naapureita, vallankumousta, eduskuntaa, että taivas putoaa niskaan ja neuroottisesti yrittää plärätä tietoa kirjallisuudesta, netistä ja mielikuvituksesta, tehdä valistuneita arvauksia ja keksiä nerokkaita kysymyksiä. No, kysymyksiin harvoin saa muita kuin arrogantteja vastauksia. Ylimielisyys suorastaan hyökyy päin otsalumpiota. Eipä siinä mitään, tukin vanhentuneet pillerit loppusijoituspaikkaan ja pidin tuumaustauon.

Aloitin uudelleen vähän vähemmän kiihkolla. En ihan kaikkiin asioihin enää usko sokeasti, silmät kiinni, enkä meinaa välillä uskoa silmät aukikaan. Kokeilen. Jos tuntuu hyvältä, niin otan välipalaksi. Mutta pyrin kuitenkin vaikuttamaan elimistööni suun kautta. Eli sen, mitä nakkelen iäntäkohen. Alkamatta kuitenkaan luomuhihhuliksi, ekohipiksi tai muuksikaan sammalta housunperseessä kuleksivaksi maanikoksi, jonka todellisuuteen ei mahdu kuin vastustaminen, milloin minkäkin ympäristölle haitallisen. Enivei, saatan minä hätätilassa ryhtyä puuroonkin. Varsinkin jos tarjolla on hyvää, pitkäänhaudutettua uunipuuroa. Se on ihan vastustamatonta. Mutta kohtuullisesti. Vatsa valittaa pitkään saamaansa kohtelua puuro-orgioiden jälkeen. Kaikki alkaa pierettää. Ja se vaatiikin taas poistotoimenpiteitä. Poistetaan pariksi, kolmeksi päiväksi kaikki sokeroituvat hiilarit. Minä pääsen helpolla. Piereminen lakkaa ja Massu voi hyvin. Ja edellämainittujen lisäksi myös maitohappobakteerikauppiaat...

Jaha, se on säilöntäaika, syys. Siis se aika, kun marttakohtauksen saaneet perheenemännät juoksevat puolukkaämpärien perässä ympäri kauppakeskuksia ja kaatuilevat kannokossa sieniä haalien. Sen kunniaksi menen jääkaapille, tempaisen ruukullisen hapankaalia, majoneesia ja tomaatteja. Mitäpä sinä niistä laittaisit. Annan vinkin. Voita pannulle, vähän puristeltu hapankaali siihen tirajamaan. Tomaatit viipaleiksi, viipale tassille, päälle majoneesipilkku ja toinen tomaatinviipale päälle. Ehkä rippunen suolaa. Aamukahvia tai -teetä punaisella maidolla. Aamulla laitan teehenkin maitotilkan, en polta kitusiani. Ja nautin kahvin tai teen kanssa sekä viralliset lääkkeet että avustavat lääkeet, ravintolisät. Sekä lukaisen aamun lehden tai mahdollisesti jopa lehdet. Siitä se lähtee taas päivä käyntiin.