Ääriliikeiden liikehdintää.
Tässä on yritetty virittäytyä ihmiskokeeseen, jota en ole saanut aloitettua yleisöstä huolimatta. Materiaalia on lujastikin, mutta käpristelen edelleen siihen syventymisen kanssa, käytännön syistä. Hölökohtaiset syyt saavat taas minut vähän niinkuin hidastamaan tätä puolta. Ymmärryksen taso kyllä on tallella, muttei yrityshalua juuri nyt. Sensijaan olen voittanut ensimmäisen matsin tohtorinnan kanssa. Ans ku mää kerron.
Se on sillätavalla, että kun meikäläisen kokoinen naisimmeinen natajuttaa tohtorin vastaanottohuoneen heiveröistä rautalankajalkatuolia, niin ensimmäisenä, sen kummemmin kyselemättä, aljetaan plarata labratuloksia. Ja kohkaamaan kolesterolista ja -arvoista. Tämä viimeinen tikkujalka (järjestysluvultaan seitsemän vuoden 2008 jälkeen), paasasi kymmenen minuuttia lääkityksen tarpeesta. Joka kerran, kun vastaanotolle kämmin. Samoin rasvojen vähentämisestä. Kysyin sitten kerran hieman hermostuneena, että kun rasva ei nosta verensokeria ja proteiini pitää nälän poissa vähän pidempään, mutta hiilihydraatit nostavat sokurit tappiin, nukuttavat ja joudun pistämään, niin kumpi on mielestäsi parempi? Se, että olen virkeä ja toimintakykyinen vai uninen ja aikaansaamaton. En saanut vastausta.
Seuraavalla vastaanotolla puhuttiinkin sitten ENE-dietistä, laihdutusleikkauksesta ja ylipäätään painon kanssa touhuamisesta. Tosin minulle on kälkätetty mailman sivu painosta. Vaikken ole ollut edes minkään indeksin mukaan ylipainoinen. Kun tämä painoasia on vaihdellut vuosikymmenten saatossa ihan riittämiin. Kuitenkin sain uitettua hippiäisen repertuaariin sydänrasituskokeen, siis sen piuhoissa kuntopyöräilemään -hommelin. Poljin rapakunnostani huolimatta täyden ajan, sain kivat sykkeet vaikka leposyke olikin korkea, ja verenpaineetkaan eivät lennättäneet tärykalvoja seinille. Vaikka nekin aika yläkanttiin kiipesivät siinä hoitsun perässä juostessa...kun meinasin myöhästyä koko sessiosta. Eräs mummeli pikkunissanillaan oli päättänyt ajaa 30-40km/h koko matkan terveyskeskuksen pihalle. *piip* Tulokset julistettiin ihan siinä kiskoessani paitaa takaisin päälle. Että hyvältähän tämä näyttää.
Seuraavalla viikolla tipu soittikin tuloksista, jotka oli tutkittu suurennuslasin kanssa, kun lääkelistassa ei ollut statiineja. Kuulin äänestä, että nyt ollaan jotenkin hämmentyneitä. Kunnes twiggy sai puserrettua tulokset framille, että sepelvaltimotautia ei ole havaittavissa rasituskokeen tuloksista. Heleijaa! sanoin ma. Ja loihe lausumaan siitä paikasta tälle mimmille, että en sitten statiineja tarvitse vieläkään. Tuli taas kinaa siitä ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Annoin parit vinkit pimulle, mistä kannattaisi vähän tonkaista pohjamutia, muta painuu kyllä takaisin. En tiedä, kirjoittiko ylös, mutta kiitteli kuitenkin.
JOTEN: jatkan valitsemallani tiellä. Nyt on vuorossa brunssi, tai noh, aamupala. Ajattelin munakokkeloida ja kiehauttaa kaveriksi pakkasparsakaalia.
Tähän sopii myös päivän Hesarista Viivi ja Wagner (linkki: 6.7.2011):
Se on sillätavalla, että kun meikäläisen kokoinen naisimmeinen natajuttaa tohtorin vastaanottohuoneen heiveröistä rautalankajalkatuolia, niin ensimmäisenä, sen kummemmin kyselemättä, aljetaan plarata labratuloksia. Ja kohkaamaan kolesterolista ja -arvoista. Tämä viimeinen tikkujalka (järjestysluvultaan seitsemän vuoden 2008 jälkeen), paasasi kymmenen minuuttia lääkityksen tarpeesta. Joka kerran, kun vastaanotolle kämmin. Samoin rasvojen vähentämisestä. Kysyin sitten kerran hieman hermostuneena, että kun rasva ei nosta verensokeria ja proteiini pitää nälän poissa vähän pidempään, mutta hiilihydraatit nostavat sokurit tappiin, nukuttavat ja joudun pistämään, niin kumpi on mielestäsi parempi? Se, että olen virkeä ja toimintakykyinen vai uninen ja aikaansaamaton. En saanut vastausta.
Seuraavalla vastaanotolla puhuttiinkin sitten ENE-dietistä, laihdutusleikkauksesta ja ylipäätään painon kanssa touhuamisesta. Tosin minulle on kälkätetty mailman sivu painosta. Vaikken ole ollut edes minkään indeksin mukaan ylipainoinen. Kun tämä painoasia on vaihdellut vuosikymmenten saatossa ihan riittämiin. Kuitenkin sain uitettua hippiäisen repertuaariin sydänrasituskokeen, siis sen piuhoissa kuntopyöräilemään -hommelin. Poljin rapakunnostani huolimatta täyden ajan, sain kivat sykkeet vaikka leposyke olikin korkea, ja verenpaineetkaan eivät lennättäneet tärykalvoja seinille. Vaikka nekin aika yläkanttiin kiipesivät siinä hoitsun perässä juostessa...kun meinasin myöhästyä koko sessiosta. Eräs mummeli pikkunissanillaan oli päättänyt ajaa 30-40km/h koko matkan terveyskeskuksen pihalle. *piip* Tulokset julistettiin ihan siinä kiskoessani paitaa takaisin päälle. Että hyvältähän tämä näyttää.
Seuraavalla viikolla tipu soittikin tuloksista, jotka oli tutkittu suurennuslasin kanssa, kun lääkelistassa ei ollut statiineja. Kuulin äänestä, että nyt ollaan jotenkin hämmentyneitä. Kunnes twiggy sai puserrettua tulokset framille, että sepelvaltimotautia ei ole havaittavissa rasituskokeen tuloksista. Heleijaa! sanoin ma. Ja loihe lausumaan siitä paikasta tälle mimmille, että en sitten statiineja tarvitse vieläkään. Tuli taas kinaa siitä ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Annoin parit vinkit pimulle, mistä kannattaisi vähän tonkaista pohjamutia, muta painuu kyllä takaisin. En tiedä, kirjoittiko ylös, mutta kiitteli kuitenkin.
JOTEN: jatkan valitsemallani tiellä. Nyt on vuorossa brunssi, tai noh, aamupala. Ajattelin munakokkeloida ja kiehauttaa kaveriksi pakkasparsakaalia.
Tähän sopii myös päivän Hesarista Viivi ja Wagner (linkki: 6.7.2011):
Kommentit
Ja vhh rules! :)