Syvien vesien äärellä ja molskis ja loiskis!

Kyllähän se on sillä viisiin, että liian ison palan haukkaamisesta ei tule kuin tukehtumisoireita. Tai vatta kippeeksi. Eli liput liehuen kohden uusia epäonnistumisia! Mutta tietenkin, pois se minusta.

Ja mistä tämä kitkerä kommentointini? No, siitä, että aika ajoin tuntuu, että ei mitään ole oppinut. Ei itsestään, ei ravinnosta, ei liikunnasta eikä varsinkaan näiden kolmen tekijän yhdistelemisestä. Tähän on nyt tultu hyllyen, hölskyen ja epätoivon vimmalla. Sekä hyydytty alamäkeen, nahkainen perspaikka ei luista. Kun sieltä sadan kahdenkympin vauhdista on kaasuteltu ensin alle sataan kymppiin, sitten yli ja taas alle...ja sitten tuli kuvioihin Johan Pomppas. Sukua tohtorille nimeltä Johan Tokeni. Joka puolestaan on sukua herralle Johan "Nyt On" Markkinat. ..Johan Strauss ja Johan Ludvig Runeberg eivät puolestaan tiedä mitään näistä tyypeistä. Hankalaahan se olisikin, kun ovat olleet mullan alla jo reippaasti parin ihmisiän verran.

Jees. Piti ottaa käteen peili ja pari muuta itsekidutusvälinettä. Etsiskelin tässä kuvia ns. menneiltä kiloilta, ja ei vaan tunnu löytyvän mistään! Jos oikein yritän, niin kaipa tuolta joku löytyykin. Ehkä. Kun kuvia on tuhansia ja kaikki sikin sokin, sitä saa vielä anafylaktisen sokin, ennenkuin nuo tiedostot on käyty läpi. Kuva kuvalta. Sen sijaan tiedän kyllä, mistä löydän sen pyllistelykuvan, jossa en näyttänyt lihavalta. Mikä minusta oli kovasti outo asia. Kun sitä on niin tottunut olemaan iso ja kookas ja .... HETKINEN! Siinä se taas tuli. Tottunut.

Tässä viime vuoden lopulla, kun tuli tehtyä pään sisäistä remppaa, niin tuli esiin tuo "tottunut". Kun on tottunut tekemään näin tai noin. Kun joistain asioista tulee rutiineja! Painostakin voi tulla rutiini. ...samoin lipsumisista. Tuttuni puki asian loisteliaasti sanoiksi: "Kun kerran edelliset laihtumisyritykset ovat menneet penkin alle, niin sieltä penkin alta on niin ihana kurkottaa joku munkki tai jättileipä, tunkea se huuleensa ja mennä sänkyyn katumaan ja itkemään." Tuota itkuitkuvalitusvoivotus -prosessia en ole huomannut, mutta ajoittaista ja ankaraa vitutusta kyllä. Seuraavana päivänä iskee hiilihydraattikrapulan lisäksi myös hiilihydraattimorkkis. Ja se ei ole hyväksi maksalle. Kuten jo muinaiset roomalaiset...ei tätä lätinää, hei, tähän!

Että mikäs nyt neuvoksi? Ei tässä neuvot auta, kun kerran kaatuu, niin ylös ja ladulle. Ei saa jäädä ladulle makaamaan. Ensi töikseni pidin aivoriihen itseni kanssa ja puin siinä erilaisia tottumusten ampumismetodeja. Otin oikein koiran pöydälle ja kampasin. Ajatuksia kyllä sinkoili kuin koirasta karvaa ja kynnenpätkiä. No, tulihan viikkohuolto suoritettua, koko tassuväelle. Mutta illan mittaan valkeni. Kirkasvalolampun alla on niin hyvä ajatella sinisiä ja punaisia ajatuksia. Kuvitella silmät kiinni. Tupakointi siis loppui sikalentsuun. Loppuuko väärin syöminen paskatautiin? Ei lopu. Siihen tarvitaan kunnon mörssäri.

Joten suoritin jälleen pöyhintää:
Vihko, taskuun mahtuva. Viikon eli päivän eväät siihen. Päivän päätteeksi ynnäys, samoin viikon. Ei oppi ojaan kaada. Tietenkin voi käyttää nettisaittien tarjoamia juttuja, mutta minulle on vihko helpoin ja nopein.
Annoskoot: miten pysyä sellaisissa annoksissa, jotka eivät kellahda lautaselta syliin? Se on: suhteutettuna painoon ja omaan energiankulutukseen, paljonko voi laittaa voita ruokaan, paljonko proteiinipitoisempaa? Entä salaattiainekset? Mitä kaikkia on hyvä käyttää? Mistä pidän? Miten värkkäisin? Ettei tulisi ylilyöntejä, joko alitajuisia tai sitten tajuttomia.
Kauppalista, jota on noudatettava. Ehdottomasti on kiellettyä heräteostojen tekeminen, vaikka olisivat kuinka skarppeja.
Säännöllisyys. Edes jonkinlainen! Kännykkään muistutuskilahduksia.
Hiilihydraattien tarkkailu. Varpun "lisätty sokeri" -haasteeseenkin tulee vastattua ihan itsekseen...täytyy vaan kehitellä työkaluja tähän, ettei satu vahinkoja. Vaikka vahingoista viisastuu, niin syömävahingot on ihan eri juttu! Olen huono syömään karkkia ja leivonnaisia, pullaa, kahvileipää, kakkuja...suklaata tai muutakaan sellaista. Mutta leipää menisi enemmän kuin virallisterveellinen ruokavalio vuodessa määrää, niin sama määrä viikossa...samoin ajoittainen perunamuusinhimo iskee. Ja mikä pahinta: spagettia voi- ja ketsuppilietteessä. YÖKKÄ! Elämäntaparemontti on erittäin paljon hankalampi kuin vesivahingon korjaaminen, mutta molemmissa on todistetusti onnistuttu.

Pimeä aika eritoten saa ainakin minut einehtimään enemmän kuin tarvitsen. Talviunille vetäytyminen olisi varmaan kropalleni parasta...!
Siis sellainen KARHU -dieetti: nukkuu pimeän ja kylmän ajan yli, keväällä syö raatoja ja heinää...syksyllä sieniä ja marjoja. Kun tässä tuppasi olemaan vähän erilainen Karhudieetti kyseessä entisessä elämässäni. Piti olla niin äijää...onnistui muuten paremmin, kuin monelta äijältä. Nehän olivat aivan munattomia meikäläiseen verrattuna. Onneksi siinäkin tuli mukava käänne terveellisempään suuntaan. Elämäntapojen remontoiminen on hankalampaa kuin vesivahinkoremppa. Vesivahingon, pahemmankin, saa korjattua helpommin kuin elämäntavat.

Ja nyt joku sanoo, että hyvä se on siellä viisastella. Niin onkin. On aivan eri juttu pudottaa viittäkymmentä kiloa pois painostaan, kuin viittä. Ikilaihduttajat, jotka aloittavat sen viidenkilonkitumisensa yläasteella ovat ihan eri juttu, kuin me isojen kilomäärien kanssa painivat, ja siitä viis, miten ne kilot on kerätty! Voipakettimittarilla: aivan eri juttu, jos on kassissa 10 pakettia voita, kun kevyet 100 pakettia! Olen ihan helvetin huono matematiikassa, mutta voi tulee kauppapuotiin laatikossa, jossa on 20 pakettia eli kymmenen kilon laaki. Joten riipaiskaa maastavetona viisi laatikollista tuota lehmäin tuottamaa herkkua sylkkyyn ja hopihopi rappuset ylös! Loppuuko kunto? No totta mooses loppuu! Kun ette risut saa edes sitä kymmenen kilon laatikkoa maasta kymmentä senttiä korkeammalle. Joko tokenee se arvostelu?

Sataprosenttisen rasvan kanssa sama juttu: viisikymmentä kiloa oliiviöljyä...tosin jos immeisen rasvat olisivat yhtä juoksevassa kuosissa, niin eikun reikeli vaan nahkaan, ja saunomaan. Öljy sitten ongelmajätteisiin, eikä luontoa saastuttamaan.

Kun sitten tullaan siihen, että ihmisillä on taipumus pyrkiä helppoon suoritukseen, niin siitä yli, mistä aita on jo maassa. Eli herkästi sorrutaan ihmeitä odottelemaan. Vedotaan tähän "Joku Muu" -teesiin. Joku muu kyllä tällä laihtuu, mutten minä. Joku muu kyllä pystyy olemaan syömättä sitäsuntätä, mutten minä. Tässä vaiheessa sitä onkin sitten jo luovuttanut ja avannut uksen apposelleen siihen entiseen elämään. Pois saatana sieltä mukavuusalueelta! Ja sassiin!

Jahas, se olisi päiväunien aika. Heti aamuseitsemältä. Nousin jo kolmelta tekemään ajatustyötä. Ja kun avioliiton kautta saatu lisäosani lähti työn raskaan raadantaan, tulin kahvittelemaan ja läpsykkäni äärelle kuijottamaan. Sainkin aikaan tämmöisen tilityksen. Ei huono!