Hanget korkeat, nietokset.

Vai mihin sen pilkun tässä tapauksessa tölväisisi. Hanget, korkeat, nietokset. Hanget, korkeat nietokset. No, sama se. Mistäs minun pitikään tänään ilakoida?

Juu! Siitä, että, kuten huomaatte, olen ollut vait. Olen ollut vieraalla töissä. Ja se oli taas vikatikki se. Huomasin vain sen, että sain vammautuneen käteni tolkuttoman kipeäksi, ja se verottaa tätä kirjoitushommaani aika tavalla. Mutta toisaalta, toisen kautta, on tehnyt jälleen ihan hyvääkin sulatella viimeaikoina oppimiaan asioita.

Kuten tätä alitajunnan valtavaa voimaa. Se Väyrysen kuuluisa yön yli nukkuminenkin on alitajunnan työllistämistä. Sama se on tässä muuttumisleikissä, jota elämäntaparemontiksi kutsutaan!

Nimittäin minua on hölökohtaisesti kohdannut vallaton konttausjakso, jolloin en juuri ole jaksanut tehdä oikein mitään. Pääni sisikuntakin tuntui kutistuneen pingispallon mittakaavaan. Työ muualla oli omalla tavallaan kivaa, mutta kiitos, vaan ei kiitos. Ei ole jaksanut soitella kavereillekaan, saati että olisi jaksanut murjoutua kotteroonsa ja mennä kahville vaikka ihan kylälle vaan. Siis paikalliseen kahvilaan, kahvilakultturia vaalimaan.

Masennusprojektini ovat siinä mielessä hyviä, että tulee siivoiltua omia, päänsisäisiä komeroitaan ihan kiitettävästi. Ovet vaan paukkuu. Purin tuossa viime viikon aikana parikin pahaa jumitusta. Ehkäpä tämä tästä valkenee. Ja se poikikin eilen illalla liikeidean, joka saattaa toteutuessaan elättää paitsi minut, myös mieheni ja pari muuta immeistä. Katseeni kääntyy pojan perheeseen... Alku kyllä pitää hoidella itse, että näkee, onko sillä tilausta. Ei se mikään "Vuoden Yrittäjä" idea ole, siis ei kaadu vuodessa eikä kahdessa...! Ans kattoo ny.

Mutta mitä tähän laihtumiseen tulee, niin loppukuun pinkeys tuntuu vielä sormissa ja nahan alla. Vessareissut ovat kyllä tiuhentuneet...luojan lykky. Pääsen tod.näk. muutamasta litrasta nestettä eroon ilman vippaskonsteja. Tosin konstini ovat luonnonmukaisia. Örttiteetä ja silleen.

Mitä...jee, piti puhumani myös tästä medikalisaatiosta. Eli siitä, että jokaiseen juttuun pitää löytyä lääkitys ja pilleri. Leikkaus ja paikkaus. Kun ainakin runsaaseen ylipainoon ei löydy kuin se, että painava ihminen tekee itse asialle jotain. Avaimet ovat omassa taskussa. Leikkaushoitoa ainakaan minä en halua, vaikka kuinka tarjottaisiin ja maaniteltaisiin. Mielummin terapiaa ja vertaistukea!

Pillereistä tulee sivuvaikutuksia, ainakin minulle. Reductilin kanssa raivosin ja mekkaloin melkein kaiken kumoon, hajalle, rikki, puhki ja poikki. Xenicalin aikoina muutuin ilmapalloksi, vaikka en syönyt rasvaa tai rasvaisia tuotteita. Muistan edelleen sen säryn vatsassa, mikä tuli, kun suolisto oli täynnä ilmaa...olo oli välillä niin hirveä, että piti mennä vessaan, yrittää piereskellä, mutta ainut aikaansaannos oli oksennus. Ja nyt sitä hirvitystä saa ilman reseptiä.

Hemmetin lumi, taas sitä tulee lisää. Ei kai tässä auta muu, kuin mennä lapion varteen...