MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Edellinen postaukseni ei käsitellyt oikein mitään. Tai sitäkään. Vähän diibadaabaa ja viilailua. Eikä mitään sen järjellisempää. Ei tule käsittelemään tämäkään. Ei siis niin kerrassaan mitään. Tai varmaan jotain. Satuilen omaksi huvikseni ja teidän harmiksenne tässä ihan mitä sattuu. Toisiin saattaa jopa sattuakin. Ainakin tapahtuu. Jossain jotain, ja uutisoidaan sitten raflaavasti että "Suomalaisille sattuu ja tapahtuu! Mitäs läksivät!". Noin. Tulihan sekin taas sanottua. Otsikoinnin sietämätön vetovoima. Vaikka juttu olisi kuolettavan tylsä, niin jos otsikko on kohillaan, niin pakkohan se on lukea. Tai ostaa lehti. Veispuukissa julistin, että lopetan vaalikeskustelun. Loppu! Noin. Mitä, eikö se sana kuulu sinne Hämeeseen?! Vaalit meni jo ja keskustelu loppui nyt. Piste. Pääsiäinen tulee meidän kaikkien suureksi riemuksi tänä vuonna vähän myöhemmin. Ja talvi päätti viipyä tänä vuonna vähän myöhempään täällä meillä. Ettei vaan pääsiäisenä olisi narsissit omassa pihassa kukk...

Enpä olekaan pitkään aikaan kohdannut ruokarintamalla mitään säväyttävää. Enkä vieläkään. Kun kaupasta ei saa kateenkorvaa eikä suolia suoraan tiskistä, on turha odotellakaan mitään kotitekoisia innovaatioita ruokarintamalla. Jotkut muutkin ovat olleet kanssani kovin samanmielisiä. Vai mitä pidätte tästä(lainaan luvatta nyt saamaani sähköpostia): "Olen ihmetellyt .... missään ei Suomessa ole kunnollista lihakauppaa, josta saisi oikeasti itse valita lihat. Jossa myytäisiin Suomessa kasvaneiden eläinten lihoja. Kanoja ja kaikkia. Ei saa enää emobroilereita eikä patakanaa. Ei leikata enää kaupassa itse possua tai nautaa. Kokonaista ruhoa en ole enää nähnyt käsiteltävän missään..." Eli tasan samoilla jäljillä on joku muukin kuin minä. Onneksi kotokylässä on sentään putiikki, josta saa etäisesti kaupassa käsitellyn oloista lihaa. Kanaan sekään ei taivu. Mikä on kyllä sääli! Mutta nyt piisasi tämä iankaikkinen renkkuuttaminen puutteista ja puutteiden puutteista. Ajattelin aloitta...

Aika moni minuun yhteyttä ottanut, on valittanut olotilansa olevan huono ja pyytänyt neuvoja. Minähän se olenkin oikein varsinainen guru näissä ravitsemusasioissa, hjoo. Omaakaan oloa ei voi aina sanoa juhlallisen hienoksi, niin en lähde kovasti korjaamaan kenenkään muun olotilaa. Kroppa kun on yksilöllinen. Olo on ihan omanlaisensa itse kullakin toimijalla. Edellisessä lätinässäni höpisin pirstaloitumisesta. Kai se on tämäkin jonkinlainen osoitus pirstaloitumisesta ja pilkkoutumisesta ruokarintamalla, että kohta ei enää tiedä mitä saa ja mitä ei saa syödä, mikä lyhentää ikää, mikä pidentää ja mistä saat riittävästi olotilanrakennusaineita! Johan se nyt on perskeles! Olen monesti tässä pälissyt ruoan aitoudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että olemme hukassa. Todellakin siis. Täydellisesti hakoteillä. Out. Emme enää syö ruokaa, joka on terveellistä ja maukasta, maukasta ja terveellistä. Syömme ravinteita, ravintoaineita, mikroravinteita, makroravinteita, kolesterolia, partikkeleit...

Pannaanpas vähän jalalabadilla koreasti ja sörhitään mehiläispesää ja muita hiilihydraattilähteitä. Viimeinen viikko on mennyt kohinassa ja tohinassa, ja minusta on tulossa vakituinen luomuverkkokaupan asiakas. Tämän viikon tilluu on vielä tekemäti. Kun en tiedä, mitä kivaa sieltä tilaisin! Nam. Olisi sen verran paljon tilattavaa, vaan ei kestä likviditeetti eli lompsa. Määrärahani on sen verran pikkiriikkinen, ettei sillä juhlita kuin Intiassa tai ehkä itäisessä naapurimaassa, jos sielläkään. Mutta jokin kumma on saanut minut tilaamaan nyt keväimellä kaksi kiloa luomusipuleita. Mihin ihveeseen niiden kanssa joutuu, kun sipulipurkissa on jo kaksi kiloa tekosipulia. Eikun siis tehosipulia. Tämä on välillä ihan hönttiä. Ehkä laadin kunnollisen sipulisopan. Se on maailman helpoin herkku. Tässä eräänä päivänä, kesken päivän askareiden, tuppaantui mieleeni viimeaikaisten häröilyjen myötä, sellainen asia, että meidän ruokamaailmamme on pirstaloitumassa. Kyllä. On rasvajuttuja, jotka jakaut...

Siinä teille pätkä Rehupiiklestä tuohon otsikkoon survottuna. Vähän huumoriakin olla pitää, koska omani on jo melko vähissä. Toisaalta siksi, että olen viime aikoina joutunut valvoskelemaan luvattoman paljon ja toisaalta, että olen alkanut ärsyyntyä enemmän kuin -noh- jonkin verran tästä ravitsemuskeskustelusta. Minulla on naamaa myöntää, että menen ajoittain metsään tuhatta ja sataa, mutta ne ovatkin minun, silkanpelkän maallikon näkemyksiä ja kokemuksia. En aio teille työntää nokan alle yhtään tutkimuksenpuolikasta, meta-analyysiä, joukko-oppia tai muutakaan suomenkielellä tai vielä vähemmän engelskalla höpistyä, silmäinne alle ja tukea väitettäni siihen tai tähän kohtaan rivillä viisi. En. Väittely jatkuu vekkulisti milloin milläkin syvällä rintaäänellä varustettuna. Tästäkin blogista varmasti joku kampaa kymmenittäin ristiriitaisuuksia, kummallisuuksia ja omituisuuksia. "Se sanoin toukokuussa 2010 tolleen ja sitten marraskuussa ihan toista. Ja reseptikin oli päin helvettiä, ...

Tuijotellessani tuonne metsänreunaan ja hieroskellessani vähä-älynystyröitäni sain päähän sekä kutkaa että ajatuksenpoikasen. Ajatuksenpoikanen kasvoikin varsin mukavasti, muttei käynyt pyydykseen, ei sitten niin millään. Eikä silläkään. Siinä aatoksessa oli selvästi teksti, että luomu. Luomu! Herttinen. Mutta miten ajatus voi olla luomua, jos se seilaa kaikkien nautittujen lisäaineiden keskellä, ja onko eettisesti oikein päästää se irralleen, se ajatus. Sisältääkö ajatus fenyylialaniinin lähteen tai omega-6 rasvahappoja? Onko yksikin aine liikaa vai vielä liian vähän? Mikä se sellainen aine on? Onko lisäaineilla mitään virkaa paitsi pärstässä? Saako botuliinia pistää nahkaan vain, jos nahka on mennyt pahasti haitarille? Suoristaako botuliini haitarijatsarin varretkin? Onko omegahapoilla vastakohtana alfahapot vai joitain ympäripyöreää? Entäpä alfaurokset? Onko niistä vastusta alfanaaraille? Entä beta ja gamma? Ypsilon? ...zzzhaaaah! Toiset käyttävät nyt väkeviä ilmaisuja kuten ...