MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Se on taas täällä, nakit ja perunasalaatti, sipsit, pikkunaposteltavat ja -suolaiset. Toisilla myös pikkuleivät, joulunjämät, kakku sun muut "herkut". Olen ollut tässä hiilarivieroituksella muutaman päivän. Kun tuolla joulunaikaan joutui lipsumaan. En jaksa tapella syömisestä tyrkyttäjän kanssa, kun puhe ei tehoa eikä huutaminen auta. Piti hölvätä inskaa runsain mitoin, että edes jotenkin pysyi tolkuissaan. Sekä samoin toivoa, että alkoholilla olisi liuottava vaikutus. Alkoholia varattiin turhan vähän. Olisi pitänyt ottaa kori Kossua...tana. Mutta Varpu haastoi kampanjaan.  Ja aionkin sanoa, että osanottoni! On nimittäin aivan varmaa, että otan tuohon osaa. Siksi, että lehmäni on syvällä ojassa. Myös siksi, että nyt on vaan opeteltava, missä on vika. Miten kroppani oikeasti toimii. Vai toimiiko se enää mitenkään. Tämä tietää myös läträämisen kanssa entistä suurempaa varovaisuutta! Samoin ruokasuunnittelusta tulee jänskää. Tuolla vaspuukin puolella törmäsin juttuun ka...

Hiilihydraattijalanjälki Talloipa omia polkujaan Camelnainen, jolla oli ikäisekseen mahdottoman iso hiilihydraattijalanjälki. Kumartuessaan tutkimaan omaa jälkeään, totesi Camelnainen, että asialle pitää tehdä jotain, ennenkuin maailma peittyisi jalanjälkiin ja hukkuisi niin sanotusti paskaan. Siitä paikasta köpitteli tuo ihmiskunnan vihonviimeinen numero yksi, paikalliseen elintarvikkeita myyvään liikeyritykseen selailemaan tarjontaa. Poistui paikalta kassan kautta, ja muassaan hänellä reilunkaupankassissaan reilusti munia ja pekonia, sillä niillä hän oli päättänyt aloittaa päättömät seikkailunsa hiilihydraatit tiedostaen ja pommeja väistellen. Ensimmästen viikkojen aikana Camelnainen kadottikin kummallisen paljon pommeja. Korvasi itseruokintasessioistaan suuren osan erilaisilla munaruoilla. Joita kirjastolaitoksen viimeisestä bunkkerista lainaamistaan ruokataito-, keitto-, paisto-, erikoisosaamis-, heitto-, mausto-, ja hiilihydraattitietoisista kirjoista löysi. Löysipä paljon m...

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...! Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee. Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia. Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle. Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi. Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata. Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...! Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja...

Eilen palelluttaessani itseäni pakastimen syövereissä, löysin useampia pussukoita pakastamiani sieniä. Rakastamiani myös, kuten olette jo aiemmasta ylistysvirsien määrästä huomanneet! Löysin pussukan rouskuja. Ja tiedän, että tuolla on vielä lisääkin. Pähkin siinä samalla, että mitähän kaikkea rosolliin tuleekaan. Punajuuria, porkkanaa, suolakurkkua ja sipulia nyt ainakin alkajaisiksi. Toiset laittavat myös happaman omenan. Piparjuurikerman kanssa tarjoillaan, mielellään punajuuriliemivärjätyn kerman. Ja tämän jälkeen ryöhähti mieleen, että sienisalaattihan on mitä karpeinta ruokaa. Noniin, tollo, lue uudelleen: KARPEINTA. Ei karmeinta. Siis tietenkin sienten ystävien mielestä. He, jotka sienistä eivät pidä, voivat mennä vaikka -öööh- tuota, tämä on perheohjelma, en nyt kehtaa näin joulun alla sanoa, minne voivat mennä. Aatelkaapa: sieniä hakkeena, syntyy loistavasti isolla veitsellä leikkuulautaa vasten paukuttamalla. Sipulihaketta sienten sekaan ja mielen mukaan: joko kermaan tai...

Jouluaiheinen höpötykseni jatkuu. Minä en ole millään lailla ns. "jouluihminen". Joulu on nykyään aikaa, jolloin kaupoissa on helvetinmoinen tunku, ihmiset ovat "joulumielellä" eli ihan perkeleen kiukkuisia toisilleen ja koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaupantäditkin saavat siitä kuulla kystä kyllin. Sitä kinkulla ottaan, joka joulua muistaa. Aikuisiälläni minulle ei ole oikein sataprosenttisesti selvinnyt tai valjennut joulun syvin olemus. Ehkä ennen tämä oli aika, jolloin juhlittiin seisausta. Valo oli poissa. Tai kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi jouluna. Mikä ei ollenkaan pidäkään paikkaansa, tutkimusten mukaan. Loppiainenkin meni ns. nutulleen. Ennen jouluaika kestikin pidempään. Päättyi vasta tammikuulla Nuutinpäivään. Eipä kai pirtissä paljon nähnytkään mitään tehdä näin pimeällä. (Vilkaisu ikkunasta tuohon tielle näytti, että taas tulee lumihöttöä...) Mutta se mikä minulle tekee tästä vuoden pimeimmästä juhlasta juhlan, ovat kynttilät ja ulkot...

Joulu on eräs niistä ruokajuhlista, joista eniten tykkään. Ruokapuolikin on ihan mahdottoman skarppi ja karppi. Toiset väittävät, että kinkun yms. syönti aiheuttaa kaikenlaista vaivaa. Mutta tähän mennessä olen huomannut, että enemmän vaivoja ovat aiheuttaneet kaikki muut tykötarpeet. Kuten pottuloota ja puuro. Puuroon kun vielä levitetään reippaasti kanelia ja sokeria kyytipojaksi...sen jälkeen puoli looraa suklaata. Josta siirrytään sujuvasti kahveeseen ja pöydän antimiin, jotka ovat usein kakkua, torttuja ja pipareita sekä sitä sun tätä, mm. sitä saakelin maitosuklaahöttöä.  Varsinaisessa ruokapöydässä on sitten kalaa, kinkkua, kaikensorttisia laatikoita(peruna;lanttu;porkkana), keitettyjä perunoita, valkokastiketta, rosollia, kermavaahtoa, onpa kananamunaakin koristeena, omenaa ja luumua kinkun kyljessä, herneitä ja erisorttisia leipiä, makeita sellaisia, juustoa ja vaikka jos sun mitä! Röyh. Kun siis olen vedellyt annoksen lipeäkalaa ja sen päälle sillila...

Maanantaisen HS:n artikkelin mietiskely- ja purkutohinoissa tuli ensin mieleen sitä ja sitten tätä ja vielä enimmäkseen kolmattakin. Kun itse olen tälläinen ärtsyhäikiö, jolla karvat, nyrkit ja näppis nousee heti pystyyn, ja sanan säilä heiluu kohtuuttomankin kovaa, niin pitänee puolustaa joskus toimittajakunnankin tekosia. Vaikka olen itsekin joskus joutunut irrotetuksi kontekstista, siteeratuksi omituisessa yhteydessä, ja saatetuksi luuvaloon, siis lähinnä omituiseen valoon jonkun tohelon toimittajan kirjoituksen puitteissa, niin silti. Onhan se pirnaleen vaikea miettiä samassa päässä kaikkia näkövinkkeleitä, kulmia, heijastuksia ja määränpäitä, saatika ihanteita ja avanteita. Sitä tulee itsekin kirjoitelleeksi teräväsävyisesti sen paremmin miettimättä, että loukkaanko minä mahdollisesti jonkun superfooduskontokunnan edustajaa tai gojimarjakauppiasta. Tai teenkö pakastetta mahdollisesti leipäviljan viljelystä. Ehkä jopa miljoonat perunannostokoneet jäävät tulevaisuudessa työttömiks...