MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Vähänhän se on tämänkin postauksen kanssa, että se on väritön ja tylsä, kuin suomalainen muoti. Ja jos suomalaisesta muodista löytyy jotain muuta, kuin mustaa tahi valkoista, niin se löytynyt väri on harmaa. Aina tyylikäs. Ja sitähän voi kätevästi yhdistellä mustan ja valkoisen kanssa! Suomalainen ruokakin pakkaa olemaan vähän väritöntä ja tylsää, siksi keittiömestarit ja muut humut hiki päässä (joka tapauksessa) yrittävät kauhoa Suomea maailmankartalle. Epätoivon vimmalla. Ja sen perkele huomaa. Kun J.Kolmonen aikoinaan väsäsi kirjan toisen perään, niissä oli rehtiä suomalaista evästä joka lähtöön. Ja karjalanpaisti värikuvassa. Vaikka olisit kirkkoon lähtenyt, niin evästä siihenkin oli. Nyt meillä herrat ja frouvat/neitit pipertävät jännyyksiä näistä "puhtaista suomalaisista raaka-aineista". Kiva, kiva. Tulos vaan tuppaa olemaan jotain naurettavan ja hölmön väliltä. Valtiovierailijoille tarjotaankin sitten näitä outouksia suomalaisena ruokana "with a twist". Joop...

Takuuvarma konsti saada jutulle lukijoita ja innokkaita sellaisia, on tehdä juttu P.Mustajoesta, laihdutuksesta ja vertailla yksiköitä noin esimerksiksi kalori- ja kekopohjalta. Sekä mainita ainakin kerran tuiki väärässä kontekstissa karppaus. Siis niin väärässä, että vähänkään karppauksesta tietävältä menee aamukahvit kermalla väärään torveen. Kummallista, että karppaamisesta on tehty pahis, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ja siitä mainitsemaan tuodaan laihdutusguru mitä suurimmasta päästä! Professori ja tohtori. Ja vielä lihavuustutkija. Tämä juttu oli siis HS:n Kuukautisliitteessä numero 7. Sääliksi käy proffaa. Hyvä äijä, kaikesta huolimatta. Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenai...

Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu. Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. V...

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoo...

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitte...

Pitikö sattuakin silmääni jonkin sortin lihamyllyn lopputuote. Siis laatikollinen koneellisesti erotettua lihaa. Siinä oli siis kaikki. Jänteistä ja rustoista alkaen. Nahasta en tiedä. Suomessa kauhistellaan kamaraa, kun jossain päin maailmaa siitä tehdään possusipsejä. Haluan niitä tännekin. Pitänee perustaa marginaalinen ruokakauppa. Semminkin hevonlihasta pidettiin älämölö, että kauuuuuheeeta, kun on kaakkia ja kamaraa samassa sapuskassa. Sattana. Oli ihan kauhiaa, niinkuin olisi terveydelle vaarallista syödä kopukkaa. Ei TOD. Hevoisenpaistia ja vasikkaa on aivan yhtä vaikeaa saada, kuin kamelia neulansilmän läpi. Sano. Perkeleellinen kohu siitäkin tuli. Seuraavaksi lehdet ja muu meeeedia luetuttivat kansalaisilla, että halal -lihassa olikin possua. Karmeus oikeauskoiselle se. Ja taas oli asialla kasvoton, hajuton ja mauton lihanvälitysliike jossain Alankomaiden alamaailmassa. Ihan vähän kääntää meikäläistä taas siihen malliin, että tilateurastamoille toimilupia ihan yhtenä köy...

Minä suuressa persoonassani en kuulu silmäätekevien kansalaisten alati rikastuvaan joukkoon. En. Olenpahan kiukkuinen mummu peruspäivärahalla ja lisukkeilla. Siksi välillä ihan jumalattomasti sylettää reseptien yletön hifistely milloin minkäkin sortin äyriäisillä ja maamyyrillä. Viinisuositukset siihen kylkeen ja ehkä kerran olen törmännyt niissä alle kympin pulloon. Jaa, että mistä tämmöinen kiusalline purkaus? No lempiläpyskä Hesarista tietty. Ennen siinä oli siedettäviä reseptejä NORMAALILLE ihmiskunnalle. Nykyään reseptistä kuin reseptistä on vaikeaa löytää helppoa, nopeaa ja edullista. Phah! Päin vastoin. Minulta palaa joka kerran käpy, kun yritän muutella resettiä edes jotenkin siihen suuntaan, että saan siitä halvemman version. Köyhät kyykkyyn! Hep! En ollenkaan ihmettele tätä nykypäiväistä hoitosuositusta, sehän on täynnä edullisia ratkaisuja, paitsi yhteiskunnalle. Vilja on halpaa, peruna on halpaa ja vesi on liki ilmaista. Sokeritautinen voi syödä sokeria. Sokeritautinen vo...