Sienettää.

Minua hallinoivalla entiteetillä on hirvittäviä pakkoliikkeitä.

Tarkoitan sitä, että juuri ja juuri kun on talvesta selvitty kevään korvalle, niin tämä hemmetin olio painaa kori suorana suoraan metsään. Kallossa ei pyöri kuin sienet. Sillä aloitamme korvasienistä ja muista kevätkukkijoista. Yleensä palaamma takaisin mukanamme muutamia sulkia, kiviä, luita, sarvenpudokkaita ja sen sellaista roinaa. Ettei pääse sanomaan, etteikö olisi mitään löytynyt.

Alkukesän tämä räähkä kuijottaa sitten huuli pitkänä, kun ei muka mitään löydy, siis sieniä. Mutta juhannuksen jälkeen sillä alkaa taas juoksuaika. Takaan ja alleviivaan, ettei tuossa lähimetsässä ole sellaista kolkkaa missä ruhokas rouvashenkilö ei olisi rymynnyt. Tai on, mutta se ei ihan heti kaikkiin kolkkiin komua, kun ei ruoto anna periksi. Muutama elontiellä hommattu haitta jarruttaa menoa melko tehokkaasti.

Ei voi olla aivan tervepäisen ihmisen hommaa ensin painattaa pää maassa pitkin metsänpohjaa, risuja pää täynnään. Harakat kyllä tykkäävät, että kas vain! siinähän on oiva pesäpaikka, jos sattu pysähtymään johonkin kannonnokkaan eväälle. Tai nauttimaan jälkiruokaa: Menthol Green. Natsoja ei kyllä metsästä löydä, vaikka etsisi. Sen verran tuo alter ego on taipaleellaan viisastunut, ettei niitä tarvitse nakella ainakaan kuivaan metsään. Kun sitten saavutaan kymmenen sentin askelilla metsästä auton kautta kotiin, niin loppuehtoo menee kätevästi saalista peratessa. Pari tuntia sienessä, neljä jälkikäsittelyssä. Ettei vaan olisi ahneella paskainen loppu.

Mutta, mitäs minun pitikään...niin hallinnoivan entiteetin suurin huvi on oikeastaan löytämisen ilo. Ja sen jälkeen kun on löydetty, niin aletaan miettiä, mitäpä näistä saisi aikaan. Pahanhajuisia kaasunmuodosteita ainakin, joita pieruiksi myös kutsutaan. Kaikkien vatsat kun eivät sieniä kestä. Laktoosinkaltaisen sienisokerin vuoksi. Senkin voi torjua kypsentämällä sienet useampaan kertaan. Tähän tapaan: ennen pakastusta paistetaan (ts. keitetään pannulla omassa liemessään) ja pakastetaan. Pakastimesta otettua sulatetaan voissa pannulla. Pilkotaan pienemmäksi ja sekoitetaan esim. lihasmureketaikinaan. Tatit ovat tässä oivallisia. Sillä ne pierettävät eniten.

Mutta täytyypä sanoa, etten kyllä laita pahakseni sitä, vaikka mahaani raahataan pitkin salomaita. Kunnollehan se tekee gutaa. Sekä fyysi- että henkiselle.