Pelko pois rosmaariin...tai jotain sinnepäin.
Tässä viikon verran (aika tarkkaan 10 pv) mietiskeltyäni, tulin siihen tulokseen, että mitä enemmän mietin, sitä pahemmaksi tilanne tulee. Siis tämän pöhöttymisen suhteen. Kun sillon näytän vaientavan kroppani oman äänen. Ja kaikki hienot, juuri oppimani asiat pakkaavat unhettumaan kuin entinen kihlasormus.
Senkin tässä totesin, että kertaus on opintojen äitee, joten aloitin uudelleen lukusessioni A.Heikkilän kanssa. Eli väännän Diabeteksen hoitoa ruokavaliolla läpi, kuin kamelia neulansilmään. Samoin yöpöydälleni on ilmestynyt kokoelma vesilintua. Siis tarkemmin sanottuna Tavia, yhteistyökumppaneineen. Ja perkeleen saatanaa, myös Petos lautasella on loppumetrien kalkkiviivoilla. Suurennuslasi hommattu ja paljon muita tarvikkeita kauppareisuille. Eipä taida mitenkään hirmuisia määriä tarttua lisäainevahvistettua evästä meikäläisen kauppakassiin. Yök, mitä sontaa meille syötetäänkään! Kirjaimellisesti.
Ajattelin hommata ensikottiin leiväntekokoneen. Ja oikeita jauhoja ja jyviä. Onneksi niitäkin saa lähiseudulta. Että saisi tuolle avioliiton kautta saadulle entiteetille kunnollista leipää evääksi. Sekä jostain täytyy varastaa raskia, että saadaan kunnon juuri leivälle. Tämän jälkeen seuraa varmaankin kahviprännäri ja -mylly. Sitten siirrymme järeämpiin laitteisiin, kuten jauhomyllyyn. Onneksi lähikaupassa on melko kattava luomutuotevalikoima. Vaikka tehotuotettua lihaa joutuukin ostamaan, niin kalaa sentään nousee tuosta läheisestä lammesta. Ja naapuri avittaa kalansaannissa aivan kiitettävästi! Käsikäyttöisen lihamyllyn olenkin jo ostanut. :) Sillä saa silvottua sekä kalan että lihan pienempiin osasiin.
Nyt kun olen taas elävien kirjoissa, voin kertoa, että pöhöni on mennyttä kalua, kuin entinen mieheni. Ei siis minkäänsortin jälkeä, että olenkaan pöhöillyt. Kummallinen painonloikkaus yläviistoonkin on sen suurimmitta tuskitta saatu painettua takaisin, ja aivan muutamassa päivässä!
Mutta selittäkääpä viisaat lukijani (te kaksi), että miksi minulla on vatsa aivan tolkuttoman kipeä, kun erehdyn syömään leipää?? Viime viikon torstaina evästellyt leipomotuotteet saivat aikaa perjantaille aivan mielettömän vatsakivun ja reippaan ripaskan. Kunnossa tuo pötsi ei vieläkään ole, vaan jotenkin omituisen tuntuinen. Kuvottavaa. Jos diabetekseni lisäksi minulla onkin keliakia! Sillä olen täällä leivättömän pöydän ääressä voinut tolkuttoman hyvin, mutta kun vähänkään hammas nirhaisee leivänkanttia, niin perkele, mikä tuska! Vai olenko vaan kehitellyt itselleni jonkinsortin tsygolookisen reaktiomallin? ...hemmetti.
Ah, sienten maailmaan tästä taas, kun hallinnoivaa entiteettiäni vaivaa se sellainen tauti, että metsään ei voi jättää sieniä eikä marjoja. Se painaa taas kori suorana ja ämpärit kolisten pitkin puskia, jahka pääsee tuonne avaraan luontoon. Siellä ei paljon muita villieläimiä olekaan näkynyt. Paitsi hirvikärpäsiä...
Senkin tässä totesin, että kertaus on opintojen äitee, joten aloitin uudelleen lukusessioni A.Heikkilän kanssa. Eli väännän Diabeteksen hoitoa ruokavaliolla läpi, kuin kamelia neulansilmään. Samoin yöpöydälleni on ilmestynyt kokoelma vesilintua. Siis tarkemmin sanottuna Tavia, yhteistyökumppaneineen. Ja perkeleen saatanaa, myös Petos lautasella on loppumetrien kalkkiviivoilla. Suurennuslasi hommattu ja paljon muita tarvikkeita kauppareisuille. Eipä taida mitenkään hirmuisia määriä tarttua lisäainevahvistettua evästä meikäläisen kauppakassiin. Yök, mitä sontaa meille syötetäänkään! Kirjaimellisesti.
Ajattelin hommata ensikottiin leiväntekokoneen. Ja oikeita jauhoja ja jyviä. Onneksi niitäkin saa lähiseudulta. Että saisi tuolle avioliiton kautta saadulle entiteetille kunnollista leipää evääksi. Sekä jostain täytyy varastaa raskia, että saadaan kunnon juuri leivälle. Tämän jälkeen seuraa varmaankin kahviprännäri ja -mylly. Sitten siirrymme järeämpiin laitteisiin, kuten jauhomyllyyn. Onneksi lähikaupassa on melko kattava luomutuotevalikoima. Vaikka tehotuotettua lihaa joutuukin ostamaan, niin kalaa sentään nousee tuosta läheisestä lammesta. Ja naapuri avittaa kalansaannissa aivan kiitettävästi! Käsikäyttöisen lihamyllyn olenkin jo ostanut. :) Sillä saa silvottua sekä kalan että lihan pienempiin osasiin.
Nyt kun olen taas elävien kirjoissa, voin kertoa, että pöhöni on mennyttä kalua, kuin entinen mieheni. Ei siis minkäänsortin jälkeä, että olenkaan pöhöillyt. Kummallinen painonloikkaus yläviistoonkin on sen suurimmitta tuskitta saatu painettua takaisin, ja aivan muutamassa päivässä!
Mutta selittäkääpä viisaat lukijani (te kaksi), että miksi minulla on vatsa aivan tolkuttoman kipeä, kun erehdyn syömään leipää?? Viime viikon torstaina evästellyt leipomotuotteet saivat aikaa perjantaille aivan mielettömän vatsakivun ja reippaan ripaskan. Kunnossa tuo pötsi ei vieläkään ole, vaan jotenkin omituisen tuntuinen. Kuvottavaa. Jos diabetekseni lisäksi minulla onkin keliakia! Sillä olen täällä leivättömän pöydän ääressä voinut tolkuttoman hyvin, mutta kun vähänkään hammas nirhaisee leivänkanttia, niin perkele, mikä tuska! Vai olenko vaan kehitellyt itselleni jonkinsortin tsygolookisen reaktiomallin? ...hemmetti.
Ah, sienten maailmaan tästä taas, kun hallinnoivaa entiteettiäni vaivaa se sellainen tauti, että metsään ei voi jättää sieniä eikä marjoja. Se painaa taas kori suorana ja ämpärit kolisten pitkin puskia, jahka pääsee tuonne avaraan luontoon. Siellä ei paljon muita villieläimiä olekaan näkynyt. Paitsi hirvikärpäsiä...
Kommentit