MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Se on taas täällä, nakit ja perunasalaatti, sipsit, pikkunaposteltavat ja -suolaiset. Toisilla myös pikkuleivät, joulunjämät, kakku sun muut "herkut". Olen ollut tässä hiilarivieroituksella muutaman päivän. Kun tuolla joulunaikaan joutui lipsumaan. En jaksa tapella syömisestä tyrkyttäjän kanssa, kun puhe ei tehoa eikä huutaminen auta. Piti hölvätä inskaa runsain mitoin, että edes jotenkin pysyi tolkuissaan. Sekä samoin toivoa, että alkoholilla olisi liuottava vaikutus. Alkoholia varattiin turhan vähän. Olisi pitänyt ottaa kori Kossua...tana. Mutta Varpu haastoi kampanjaan.  Ja aionkin sanoa, että osanottoni! On nimittäin aivan varmaa, että otan tuohon osaa. Siksi, että lehmäni on syvällä ojassa. Myös siksi, että nyt on vaan opeteltava, missä on vika. Miten kroppani oikeasti toimii. Vai toimiiko se enää mitenkään. Tämä tietää myös läträämisen kanssa entistä suurempaa varovaisuutta! Samoin ruokasuunnittelusta tulee jänskää. Tuolla vaspuukin puolella törmäsin juttuun ka...

Hiilihydraattijalanjälki Talloipa omia polkujaan Camelnainen, jolla oli ikäisekseen mahdottoman iso hiilihydraattijalanjälki. Kumartuessaan tutkimaan omaa jälkeään, totesi Camelnainen, että asialle pitää tehdä jotain, ennenkuin maailma peittyisi jalanjälkiin ja hukkuisi niin sanotusti paskaan. Siitä paikasta köpitteli tuo ihmiskunnan vihonviimeinen numero yksi, paikalliseen elintarvikkeita myyvään liikeyritykseen selailemaan tarjontaa. Poistui paikalta kassan kautta, ja muassaan hänellä reilunkaupankassissaan reilusti munia ja pekonia, sillä niillä hän oli päättänyt aloittaa päättömät seikkailunsa hiilihydraatit tiedostaen ja pommeja väistellen. Ensimmästen viikkojen aikana Camelnainen kadottikin kummallisen paljon pommeja. Korvasi itseruokintasessioistaan suuren osan erilaisilla munaruoilla. Joita kirjastolaitoksen viimeisestä bunkkerista lainaamistaan ruokataito-, keitto-, paisto-, erikoisosaamis-, heitto-, mausto-, ja hiilihydraattitietoisista kirjoista löysi. Löysipä paljon m...

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...! Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee. Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia. Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle. Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi. Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata. Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...! Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja...

Eilen palelluttaessani itseäni pakastimen syövereissä, löysin useampia pussukoita pakastamiani sieniä. Rakastamiani myös, kuten olette jo aiemmasta ylistysvirsien määrästä huomanneet! Löysin pussukan rouskuja. Ja tiedän, että tuolla on vielä lisääkin. Pähkin siinä samalla, että mitähän kaikkea rosolliin tuleekaan. Punajuuria, porkkanaa, suolakurkkua ja sipulia nyt ainakin alkajaisiksi. Toiset laittavat myös happaman omenan. Piparjuurikerman kanssa tarjoillaan, mielellään punajuuriliemivärjätyn kerman. Ja tämän jälkeen ryöhähti mieleen, että sienisalaattihan on mitä karpeinta ruokaa. Noniin, tollo, lue uudelleen: KARPEINTA. Ei karmeinta. Siis tietenkin sienten ystävien mielestä. He, jotka sienistä eivät pidä, voivat mennä vaikka -öööh- tuota, tämä on perheohjelma, en nyt kehtaa näin joulun alla sanoa, minne voivat mennä. Aatelkaapa: sieniä hakkeena, syntyy loistavasti isolla veitsellä leikkuulautaa vasten paukuttamalla. Sipulihaketta sienten sekaan ja mielen mukaan: joko kermaan tai...

Jouluaiheinen höpötykseni jatkuu. Minä en ole millään lailla ns. "jouluihminen". Joulu on nykyään aikaa, jolloin kaupoissa on helvetinmoinen tunku, ihmiset ovat "joulumielellä" eli ihan perkeleen kiukkuisia toisilleen ja koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaupantäditkin saavat siitä kuulla kystä kyllin. Sitä kinkulla ottaan, joka joulua muistaa. Aikuisiälläni minulle ei ole oikein sataprosenttisesti selvinnyt tai valjennut joulun syvin olemus. Ehkä ennen tämä oli aika, jolloin juhlittiin seisausta. Valo oli poissa. Tai kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi jouluna. Mikä ei ollenkaan pidäkään paikkaansa, tutkimusten mukaan. Loppiainenkin meni ns. nutulleen. Ennen jouluaika kestikin pidempään. Päättyi vasta tammikuulla Nuutinpäivään. Eipä kai pirtissä paljon nähnytkään mitään tehdä näin pimeällä. (Vilkaisu ikkunasta tuohon tielle näytti, että taas tulee lumihöttöä...) Mutta se mikä minulle tekee tästä vuoden pimeimmästä juhlasta juhlan, ovat kynttilät ja ulkot...

Joulu on eräs niistä ruokajuhlista, joista eniten tykkään. Ruokapuolikin on ihan mahdottoman skarppi ja karppi. Toiset väittävät, että kinkun yms. syönti aiheuttaa kaikenlaista vaivaa. Mutta tähän mennessä olen huomannut, että enemmän vaivoja ovat aiheuttaneet kaikki muut tykötarpeet. Kuten pottuloota ja puuro. Puuroon kun vielä levitetään reippaasti kanelia ja sokeria kyytipojaksi...sen jälkeen puoli looraa suklaata. Josta siirrytään sujuvasti kahveeseen ja pöydän antimiin, jotka ovat usein kakkua, torttuja ja pipareita sekä sitä sun tätä, mm. sitä saakelin maitosuklaahöttöä.  Varsinaisessa ruokapöydässä on sitten kalaa, kinkkua, kaikensorttisia laatikoita(peruna;lanttu;porkkana), keitettyjä perunoita, valkokastiketta, rosollia, kermavaahtoa, onpa kananamunaakin koristeena, omenaa ja luumua kinkun kyljessä, herneitä ja erisorttisia leipiä, makeita sellaisia, juustoa ja vaikka jos sun mitä! Röyh. Kun siis olen vedellyt annoksen lipeäkalaa ja sen päälle sillila...

Maanantaisen HS:n artikkelin mietiskely- ja purkutohinoissa tuli ensin mieleen sitä ja sitten tätä ja vielä enimmäkseen kolmattakin. Kun itse olen tälläinen ärtsyhäikiö, jolla karvat, nyrkit ja näppis nousee heti pystyyn, ja sanan säilä heiluu kohtuuttomankin kovaa, niin pitänee puolustaa joskus toimittajakunnankin tekosia. Vaikka olen itsekin joskus joutunut irrotetuksi kontekstista, siteeratuksi omituisessa yhteydessä, ja saatetuksi luuvaloon, siis lähinnä omituiseen valoon jonkun tohelon toimittajan kirjoituksen puitteissa, niin silti. Onhan se pirnaleen vaikea miettiä samassa päässä kaikkia näkövinkkeleitä, kulmia, heijastuksia ja määränpäitä, saatika ihanteita ja avanteita. Sitä tulee itsekin kirjoitelleeksi teräväsävyisesti sen paremmin miettimättä, että loukkaanko minä mahdollisesti jonkun superfooduskontokunnan edustajaa tai gojimarjakauppiasta. Tai teenkö pakastetta mahdollisesti leipäviljan viljelystä. Ehkä jopa miljoonat perunannostokoneet jäävät tulevaisuudessa työttömiks...

Mielenmaisemassa joulu ei ole siinä ensimmäisten parhaiden hetkien seassa. Paitsi, sanoisinko sen vuoksi, että jouluna ruoka on hyvää. Kaikkia niitä ruokia saa syödä, joita sitä koko muun ajan miettii. Eli kinkkua ja muita herkkuja: kalaa/kaloja ja maksapasteijaa. Kunnon maksapasteijaakaan ei tunnu saavan enää mistään. Ennen oli se ihana HK:n maksis, jossa oli silavakuori ja päällimmäisenä folio. Ei saa enää sitä, ei. Seuraavaksi paras maksapasteija Snellmannilta, sekin pilattiin vähän aikaa sitten ja maistuu nyt jauhoiselta mössöltä. Ei kiitos. Täytyy tehdä itse. Mutta tässä kun taas kökötän koneeni ääressä katsellen huurteisia ja lumisia puita, annoin itselleni luvan pitää pakkaspäivän ihan siitä ilosta, että on pakkanen. Tosin kohta tönömme vaatii lisäruokintaa. Kun lämmitys on illalla säädetty ennen nukkumaan menoa ns. "täysille" tai johonkin lukemiin hetkeksi ja aamusella vähän pienemmälle koko päiväksi. Päivällä lämmitän vähän takkaa. Nyt ajattelin laittaa takassa myö...

Jee. En muista ihan justiinsa, hilluinko minä täällä blogistaniassa, että olen rakastunut keittokirjoihin. Kyllä. Tämä on pervoutta pahinta laatua. Keittokirjoissa, varsinkin noissa ikivanhoissa, avautuu aivan uudenlainen maailma ruoanlaittoon. Silloin ei hölvätty mausteiden kanssa, ei tuhlattu eläimen osia, eikä myöskään mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Aineetkin, siis mausteet yms. olivat melko eksoottisia näin nykypäivästä katsoen! Kuten salpietari. Maalla eläneille/eläville tulee välittömästi mieleen lannoite. :) Säilöntäohjeitakin on joka lähtöön. Aina suolaamisesta hapattamiseen ja kuivaamiseen. Vasta 50-60 -luvulla aletaan puhua syväjäädyttämisestä, eli pakastamisesta. Ruokatalous on ottanut pitkiä harppauksia jo minun elinaikani aikana. On tullut mm. margariini...yök. Anteeksi vain, mutta minä en siihen akselirasvaan koske pitkällä tikullakaan. Olen pienen ikäni inhonnut margariinin makua. Se takertuu tuonne kurkkutorveen ja kiusaa koko päivän. Mielummin jätän sitten ko...

Feissarissa, eli minun kielelläni Vaspuukissa, tuttavani herätti keskustelun vihaamisesta. Siellä mielipiteiden laineet löivät hyrskien laidasta toiseen. Olivat ihan ookoo, joitain mielipiteitä en kannata ja jotkut olivat ihan jees. Keskustelu kirvoitti minussa filosofista pohdiskeluntapaista, tai pohdiskeltua filosofiantapaista, kuten haluatte. Ja seikkailu samaisessa puukissa sai minut raivon valtaan, kuten voitte tuolta lopusta havaita. Ensinnäkin vihassa jo itsessään on jumalattomasti energiaa. Joku alkaa heti jäkättää, että negatiivista energiaa. Joo, ehkä. Mutta minä voisin kuvitella, että senkin voi kääntää negatiivisesta positiiviseksi, jos on oikea resepti. Muttei sitäkään ihan heti opi. Pitää osata ensin tunnistaa viha, vihan kohde ja eritoten vihan laatu. Sen jälkeen sen voi kanavoida toiminnaksi. Halonhakkuussa hyödynsin muuannen ällöttävän ihmisen (siis mielestäni ällöttävä ja myöskin typerä) päätä. Sitä oli niin mukava halkoa palasiksi...ja tulosta tuli. Muutaman halko...

Elokuva, kielletty alle 18 vee, jatkuvakestoinen, ei taukoja. Mainoksia tunkee ovista ja ikkunoista. Tariitaraa...tiidititiditidititiii...dada..diididididuududiduu...tadamdamdidam..badadaduu... (alkumusiikki pauhaa 135 dB:n voimakkuudella immenkalvotkin puhki. Vai oliko ne tärykalvot?) Kankaalle ilmestyy langanlaiha, mutta laajakulmalla kuvattu valokuvamallintekele, joka oihkaisee peilin edessä, että kuinka on lihonut aivan muodottomaksi! Samalla likistelee tissejään ja persuksiaan kuin Ron Jeremy konsa. Pyörittelee silmiään ja vinkuu, että ei ole i-ki-nä maailmassa ollut NÄIN lihava! Kohtaus on kuvattu varmuuden vuoksi laajakantilla, siksi että kimuli saataisiin edes etäisesti muistuttamaan  normaalipainoista tytsyä. Onnistumatta. Ei luurankokaan herää eloon. Seuraava kohtaus tapahtuu, tietysti, keittiössä, jossa mimmi mättää kaikki "lihottavan" roskiin ja paiskaa pussin ikkunasta ohikulkijan niskaan. Joka on tietenkin vanha, köyhä, silmälasipäinen ja aivan helvetin ...

Muutakaan tekemistä tässä ollut, niin päätin kopioida Anin blogista  tälläisen virityksen: 1. Kolme viimeistä ostostani ovat: toissapäivänä kunnon ruokakori, eilen omenoita ja maitoa. 2. Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni on: Enpäs kerro! 3. Viimeksi googlasin:  vapaita työpaikkoja ja yrityksen perustamisjuttuja(huomasin, ettei kannata pienyritys Suomenmaassa) 4. Kaikkien aikojen huonoin ostokseni on ollut: Typerännäköiset kengät, joilla tuli käveltyä tasan kolme metriä. 5. Käsilaukussani on: Missä helvetin käsilaukussa?? 6. Suosikkikatuni koko maailmassa on: Oxford Street, tylsä lontoolainen katu. :) Mutta se onkin Lontoossa! 7. Tyypillisin asuni tällä hetkellä on: Musta t-paita, mustat housut(farkut tai verkkarit), villasukat ja crocsit 8. Hienoin/kallein ostokseni on: Auto, siis eikun Renault, sitä makselen tässä vieläkin... 9. Olen riippuvainen:   kahvista, rakkaudesta ja kirjoittamisesta. 10. Tyylini kuvailtuna kolmella ...

Perusteellinen kyllästymys pimeyteen, vesisateeseen, sientenkeruuseen ja ylipäätään kaikkeen, saa tekemään ns. töllön töitä. Yritin ottaa selkoa vähän kaikista asioista, jotka minua ns. kiinnostavat. Ja huomasin, että olen jälleen lähtöpisteessä. Tässä näin. Naputtelemassa läppäriä, enkä ole saanut juuri mitään aikaan. Oman projektini kanssa räähistyn, kun siinä on useampi kerros, joista kaksi pitäisi punoa näämmäs irti kokonaisuudesta ja tehdä niistä omat juttunsa. Kustantajastakaan ei ole vielä(kään) havaintoja, mutteivät ne kyllä ovikelloakaan tule soittelemaan...jollen itse tee asialle jotain. Sekä reseptiikkaakin olen ihmetellyt, kun välillä tulee evästä tehtyä niiiiiin fiilispohjalta, ettei oikein muistakaan, mitä möhmelöitä on sinne sapuskaansa tunkenut. Sama toistuu kaupassa, kun etsiskelee syötäväksi kelpaavaa sen kaiken mössön seasta. Iskee äkkiä kyllä hiilarihimo ja kauhistuksen kaninkoppi. Kuuma kivi putoaa päähän ja saa taivaat aukenemaan. Auts. No, joka tapaukses...